sunnuntai 14. joulukuuta 2014

14. luukku

Vanha viisas mies  

Kirjoittanut Lasse Lindqvist

Kaikki alkoi talvisena yönä pohjoisen Suomen viimassa. Jouduin lumimyrskyn keskelle, enkä yhtäkkiä enää löytänyt oikeaa suuntaa. Minulla ei ollut navigaattoria, sillä puhelimeni oli kadonnut, eikä mukanani ollut kompassia. Mitä pidempään taivalsin, sitä enemmän eksyin autioilla loppumattomilla lumikentillä. En ollut saanut syödäkseni, minua heikotti, ja jossain vaiheessa olin varma loppuni koittaneen.

Heräsin suuressa kartanorakennuksessa. Oli valkea aamu. Vanha mies tarjosi minulle syötävää ja erinomaista itse tekemäänsä jouluteetä. En tiennyt, miten olisin voinut kiittää miestä henkeni pelastamisesta, mutta häntä vain huvitti ylitsepursuava kiitollisuuteni. Hän oli ollut kruisailemassa moottorikelkallaan ja sattumalta huomannut minun heijastimieni loistavan pimeässä.

Mies oli mukava. Hän näytti todella vanhalta, mutta oli luonteeltaan ilomielinen. Koko ajan hän touhusi ja liikkui, mitä ihmettelin. Hän oli todella hyvässä fyysisessä kunnossa. Lisäksi hän osoitti keskusteluissamme todella laajaa yleissivistystä. Ohimennen eksyin puhumaan musiikista. Silloin vanha mies innostui. Lapsenmielinen pilke syttyi hänen silmiinsä. Hän tiesi paljon klassisesta musiikista ja gregoriaanisesta kirkkolaulusta, mutta alkoi yhtäkkiä puhua myös bluesista ja jazzista. Kaikkein eniten hän sanoi pitävänsä rock-musiikista, eikä mistä tahansa rock-musiikista, vaan raskaammasta osastosta. Hämmennyin, sillä vaikka luulin itse tietäväni paljon hevimusiikista, vanha mies tuntui tietävän siitä kaiken. Hän kertoi tarinoita ystävyydestään Deep Purplen edesmenneeseen kosketinsoittajaan Jon Lordiin. Joimme maljat Lordin muiston kunniaksi. 

Illalla saunoimme. Vanhalla miehellä oli saunassaan täydellinen musiikintoistojärjestelmä. Mies heitti löylyä ja sääteli musiikkeja. Kuuntelimme paljon Led Zeppeliniä, minkä jälkeen hän laittoi soimaan myös muiden klassisten heavy rock -yhtyeiden kappaleita. Tunnistin Uriah Heepin The Wizardin, Deep Purplen Child in Timen, Kansasin Carry On Wayward Sonin, Gentle Giantin The Advent of Panurgen ja Jimi Hendrixin Purple Hazen. Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun teki vanhan miehen lauluääni. Jopa Child in Timessa hän pystyi laulamaan samalla äänellä kuin Ian Gillan. Mies oli hyvin vaatimaton, eikä tiennyt, miten olisi suhtautunut kehuihini.
Ohimennen mainitsin joulustressistäni. Mies naurahti.
– Älä suotta stressaa. Ei joulua pidä ottaa niin ryppyotsaisesti. Kuten huomaat, minulla ei ole edes joulukoristeita esillä, vaikka olen aina rakastanut joulua.

Mies hyppäsi alas lauteilta sulavasti kuin MacGyver. Odota! hän huudahti, kun olin seuraamassa häntä ja astumassa alas lauteilta.
– Vielä tämä yksi biisi.
King Diamondin No Presents for Christmas kajahti soimaan mahtavalla volyymilla.
– Tämä on loistava! hän karjaisi naurahtaen ja rummutti reisiään rumpukompin tahtiin. Nyökyttelin, vaikka en tiennyt, pidinkö edes King Diamondin riipivän korkeasta lauluäänestä.
– Olin hiljattain katsomassa bändin Amerikan kiertuetta. Tai no, olin lämmittelybändin bussikuskina. Bändiähän lämmitteli suomalainen Jess and the Ancient Ones, ja he houkuttelivat minut mukaan meininkeihin.
Olin ihmeissäni. Mies näytti jollain tavalla ikiaikaiselta, toistasataa vuotta vanhalta, mutta silti hän oli ollut ajamassa psykedeelisen heavy rock -yhtyeen kiertuebussia USA:ssa.
– King Diamond on elämänsä kunnossa. Olen aina sanonut hänelle, että lopettaisi tupakanpolton. Nyt, kun hän on viimein lopettanut, kuulostavat hänen falsettilaulunsa paremmilta kuin koskaan ennen.

– Voimmehan kuunnella myös jotain hieman perinteisempää joulumusiikkia, mies tokaisi King Diamondin jouluisia huumorisanoituksia ihasteltuaan. Minua jotenkin kauhistutti vanhan miehen monipuolinen lauluääni. Se oli liian hyvää ollakseen totta. Hän nimittäin oli osannut laulaa myös King Diamondin korkeimmat äänet. En halunnut kuunnella Kari Hillon joululauluja, joten mies laittoi soimaan Queenin Thank God It’s Christmasin ja Taage Laihon tulkitseman Oi jouluyön.
– Taage Laiho on hieno mies. Hän on Liverpool-fani, aivan kuten minäkin. Hänen vaimonsa on itse asiassa valmistanut tämän jouluoluen, jota siemailemme. Muori… tai siis vaimoni ei pitäisi, jos tietäisi minun kaljoittelevan tähän aikaan vuodesta, mutta hän on nyt käymässä Jyväskylässä ystävänsä luona. Mies alkoi puhua vaimostaan, hän puhui vaimostaan kauniimmin kuin olen kuullut kenenkään aviomiehen puhuvan omastaan. Sitten eksyimme armeijajuttuihin. Vanha mies oli sotilasarvoltaan eversti. Ihmettelin, miten hän oli voinut ehtiä.

Seuraavana aamuna heräsin varhain ja kävelin kierreportaita alas mennäkseni vessaan. Pienestä huoneesta pilkisti valoa. Uteliaisuuttani hiivin lähemmäs, sillä minua ihmetytti, mitä vanha mies teki jalkeilla niin aikaisin aamuyöstä. Ovi aukeni. Joulupukki seisoi edessäni. Tämä jää sitten meidän salaisuudeksemme, mies sanoi lempeästi.
– Minun täytyi kokeilla, mahdunko vielä työvaatteisiini. 

torstai 11. joulukuuta 2014

11. luukku


Avaa biisi tästä! 

Lumiukon käsite

Sävellys, sanoitus ja toteutus: Joonas Sutinen

Kun lumiukkoni tein oli nietokset korkeat valkeat niin
vaan päivänä seuraavana sään lämpenevän ennustettiin
Niin epätoivoisesti pihalla näin hahmon valkean liikkuvan
kun lumiukko sulaneita osiaan mutaklönteillä korjaa

Kertsi:
On lumiukko tietoisuuden saanut, se elinaikaa vaatii
ja itselleen uutta olemusta muodostaa panikoiden
On lumiukko vain kymmenprosenttisesti enää H2O:ta
se riehuu ja mesoaa, kaikesta itseensä lisää massaa hamuaa

Jos lumiukko on pääosin jotain muuta kuin lunta
voiko sitä enää sanoa lumiukoksi laisinkaan?
Vai onko lumiukkous jonkinlainen henkinen käsite?
Toimiiko tämä ajatus argumenttina sielun olemassaolon puolesta?

Kertsi:
On lumiukko tietoisuuden saanut, se elinaikaa vaatii
ja itselleen uutta olemusta muodostaa panikoiden
On lumiukko vain kymmenprosenttisesti enää H2O:ta
se riehuu ja mesoaa, kaikesta itseensä lisää massaa hamuaa


maanantai 8. joulukuuta 2014

8. luukku


Pieni valkoinen ystäväni

Pitkin pimeää katua
demoni istuu hartioilla, raskaana, korviin kuiskivana

Näen sinut katulampun valossa
olet keveä, vapaa kahleista, enkelinvärinen
pieni ja haavoittuva lentoratasi
unien hellä hetki

Muut eivät näe
heillä on kiire
minä maltan katsoa
tanssiaskeltasi tuulessa
sinä karkotat painon hartioiltani

Näen sinussa jotain kadottamaani
lapsuuteni viatonta

En anna sinun pudota, liiskautua kengän alle
olet osa minua
ja tulet olemaan pudotessasi kielelleni

Lapsuuteni joulu
sinä elät yhä minussa
hymyssäni, joulumielessäni

joka leijaili luokseni valkeana, ainutlaatuisena


                                        Lasse Lindqvist