24. luukku

http://tinyurl.com/kax79bd

Kuva: Innimari Hyvärinen

23. luukku

Joulupotpuri

Hei tonttu-ukot hyppikää
Voi huominen jo tuskan tuoda taas
Uskon siemen nouskoon pintaan
Ja niiden helminauhaa

Sua halajan, sua odotan
Mä pyydän taivaan valoa
Paljon kynttilöitä
Joulu lämpöisin ois

Leiskuen pohja loimuja viskoo
Syttyi siunattu
Puppeli Jupsis

Itsestään on löydettävä
Kuusen pienet kynttiläiset
Ja liekit loistavat

Tullessasi toit sä valon
Katso, valo välkähtää
Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa

Nyt kuollehet nousevat sielutkin
Myös Musti ja Mirri
Sinä ja minä, sinä ja minä

Lauri Eirola

22. luukku

Kun joulupukki suukon sai

Mä olin ihan varma, että mä räjähtäisin siihen sohvalle märäksi läntiksi, kun joulupukki kysyi, kuka tahtoisi sen polvelle istumaan. No hitto vie että tahtoisinko. Sari sinne sitten kuitenkin meni, se on viisi ja uskoo vielä joulupukkiin, siis siihen, että tuo jätkä, joka meidän olohuoneessa istuu jakamassa äidin ja isän ostamia lahjoja, on oikeasti Korvatunturilta. Mulle taas on selvääkin selvempää, ettei se ole Korvatunturilta vaan ihan tuosta muutaman kilometrin päästä missä se porukoidensa luona joulua viettää, ja ettei se ole tullut tänne pororeellä vaan potkukelkalla. Satun myös tietämään, että sen nimi ei ole Joulupukki vaan Pete, ja että tuon valkoisen tekoparran alla on punertava parransänki.

”Menehän Jukkakin valokuvaan pukin ja Sarin kanssa”, isä kehotti ja mua vähän hävetti. Meinasin kieltäytyä, mutta Peten vetovoima oli sen verran suuri, että olihan mun loppujen lopuksi mentävä. Etäisesti kuvittelin näkeväni sen silmäkulmassa jonkun kipinän. Se oli kyllä todennäköisesti vaan mun ylivilkasta mielikuvitusta, koska tuon kipinän mä kuvittelin sen silmäkulmiin myös silloin kun mulla oli aikaa olla yksin suihkussa ja laittaa silmät kiinni ja kuvitella että Pete olis siellä myös.

Salamavalo räpsähti niin, että mun silmät meni kiinni, ja sitten mä palasin sohvalle ja Sari alkoi repiä pakettejaan auki. Iskä painosti muakin avaamaan yhden, ennen kuin pukki lähtee, ja mä valitsin sen joka näytti vähiten siltä, että siinä olisi mummon ostamat kalsarit, ja onnistuin sikäli, että siinä oli enon ostama taskulamppu. Ihan valtava. Piti sitten avata kaikista lahjoista just se fallossymboli, go Jukka.

”Saatapa Jukka pukki eteiseen”, äiti sanoi tavalla, joka antoi ymmärtää, että mun pitäisi ottaa sen kädestä vaivihkaa kaksikymppinen ja käydä lahjomassa sillä pukki tyytyväiseksi niin että se tulis keikalle enskin vuonna. Mun sydän tykytti, kun lähdin villasukissani hiihtelemään eteiseen päin, ja se taskulamppu melkein seurasi, mutta muistin sen sentään sohvalle heittää, ja smuuthistihan se siihen sohvan viereen lattialle rysähti ja Rekku sitä loikkasi haistelemaan.

Mentiin eteiseen, Pete ja mä, ja Pete huuteli hyviä joulunjatkoja ja muistutteli Sarille nauraen, että kannattaisi olla kiltti tyttö ensi vuonnakin. Siinä eteisessä tuli sitten hiljainen hetki, kun mä refleksinomaisesti suljin oven ja me jäätiin jumiin suht pieneen tilaan. Mietin, että mitä helvettiä se Pete tossa odottaa. Sitten välähti.

”Ai vittu”, murahdin ja ojensin nyrkissä ryttääntynyttä, ihan hikistä seteliä. Pete noukki sen ja virnisti siellä tekopartansa alla. Pitikö sen olla niin pirun kuuma. Mä kertoisin itselleni halpoja pukkivitsejä varmaan koko illan.

”No oliko riittävästi lahjoja?” Pete kysyi.

”No ei siinä kaikkea kyllä taida mitä mä halusin”, totesin rehellisesti.

”Ehkä sä et ollut tarpeeksi kiltti tänä vuonna.”

Vittu ku en osannu tulkita Peten ilmettä. Purin huultani enkä osannu sanoa mitään, mutta se jatkoi onneksi sitten.

”Mitä sää sit olisit toivonut?”

Jos tää oli joku kieroutunut peli niin kai tätä voi pelata kaksinpelinäkin. Joku joulun henki tai kaikki se suklaa hämärsi mun pään ja vastasin julkeammin kuin olin likaisimmissakaan haaveissani osannut suunnitella… tai ei nyt sentään, mutta melkein.

”Vieläkö pukki toimittaa lahjoja jos mä esitän lisätoivelistan?”

”Palveluksessanne”, totesi Pete ja tarttui mun solmioon. Mun silmät oli ehkä jotkut kämmenenkokoiset, enkä osannu muuta kuin astua lähemmäs.

”Elä luule että toi sun kiimanen katse olis jääny pukilta huomaamatta”, Pete kuiskasi ja nykäisi mun naaman omaansa vasten. No eihän siitä suudelmasta mitään tullut, kun sillä oli se tekoparta. Revin sen kaksin käsin jonnekin Peten leuan tienoille ja suutelin sitten täydellä raivolla suoraan suulle. Peten oikea parta raapi mun leukaa. Mä työnsin koko pukin seinää vasten ja purin sen huulta niin että se inahti.

Mä olin ihan hengästynyt, kun ei siinä oikein happea ehtinyt miettiä, mutta jännästi oli pakko ruveta tasoittamaan hengitystä, kun eteisen ovi kolahti. Äidin naama ehti käydä ovenraossa just jonkun millisekunnin verran, mutta riittävän kauan, että tajusin että se oli kyllä tajunnut mitä tapahtui. Hävetti niin että muutuin vielä punaisemmaksi kuin olin ollut. Mitä helvettiä äiti muka eteisestä tarttis tällaiseen aikaan? En taitais koskaan voida kysyä, kun en kehtais mennä takaisin sisälle.

Katsoin Peteä, ja se vaan nauroi.

”Joulupukin pitäis nyt kiiruhtaa. Pitää käydä kaikki maailman lapset yhdessä illassa”, se totesi.

Mä vain nyökkäsin ja jäin tuijottamaan jäljessä sulkeutuvaa ovea. Enkä osannu ajatella muuta kuin että vittu, ehdin tuomita joulupukin liian aikaisin, koska mä taisin sittenkin saada siltä tänä jouluna just mitä toivoinkin.

Tonttu Anonyymi

(Teksti on julkaistu myös muualla aiemmin.)

21. luukku

Avaa biisi tästä!


Talvipäivänseisaus*

Sävellys, sanoitus ja toteutus: Joonas Sutinen

Päivä pitenee taas,

valo pyyhkii perseensä pimeydellä!
Painu helvettiin, kaamos!
Päivä pitenee taas!

Kaksi yksi yksi kaksi kaksi nolla yksi neljä!
Talvipäivänseisaus! Hallelujaa!

Potkin lumiukot tohjoksi,
poltat toppatakkini,
hymyni paljastuu rohtuneiden huulieni alta
kuin koiranpaskat lumen sulettua!

Kaksi yksi yksi kaksi kaksi nolla yksi neljä!

Talvipäivänseisaus! Hallelujaa!

*Wikipedian mukaan talvipäivänseisaus on tänä vuonna 22.12. klo 1.03.

20. luukku

Kuva: Paavo Ylämäki

19. luukku

Rudolph the EDNOS’d Reindeer

You know Dasher and Dancer and Prancer and Vixen
Comet and Cupid and Döner and Blitzen
But do you recall
The most famous reindeer of all?

Rudolph the EDNOS’d Reindeer
Had a too tight pantyhose,
And if you ever saw it,
You would even say all shows.
All of the other reindeer
Used to laugh and call him fat;
They never let poor Rudolph
Join in any reindeer frat.
Then one steamy Christmas Eve,
Santa came to say,
Rudolph with your hose so tight,
Won't you go all the way tonight?
Then all the reindeer ’loved’ him
As they shouted out with fuss,
Rudolph the EDNOS’d Reindeer,
You'll go down on all of us.

Neiti Norminaagalainen

(Teksti on julkaistu myös muualla aiemmin.)

18. luukku

Sarjakuva: Joonas Sutinen

17. luukku

Video: Lauri Eirola

16. luukku

Kuva: Mari Aarnipelto

15. luukku

Kuva: Tiinamariia Suopajärvi

14. luukku

Vanha viisas mies  

Kirjoittanut Lasse Lindqvist

Kaikki alkoi talvisena yönä pohjoisen Suomen viimassa. Jouduin lumimyrskyn keskelle, enkä yhtäkkiä enää löytänyt oikeaa suuntaa. Minulla ei ollut navigaattoria, sillä puhelimeni oli kadonnut, eikä mukanani ollut kompassia. Mitä pidempään taivalsin, sitä enemmän eksyin autioilla loppumattomilla lumikentillä. En ollut saanut syödäkseni, minua heikotti, ja jossain vaiheessa olin varma loppuni koittaneen.

Heräsin suuressa kartanorakennuksessa. Oli valkea aamu. Vanha mies tarjosi minulle syötävää ja erinomaista itse tekemäänsä jouluteetä. En tiennyt, miten olisin voinut kiittää miestä henkeni pelastamisesta, mutta häntä vain huvitti ylitsepursuava kiitollisuuteni. Hän oli ollut kruisailemassa moottorikelkallaan ja sattumalta huomannut minun heijastimieni loistavan pimeässä.

Mies oli mukava. Hän näytti todella vanhalta, mutta oli luonteeltaan ilomielinen. Koko ajan hän touhusi ja liikkui, mitä ihmettelin. Hän oli todella hyvässä fyysisessä kunnossa. Lisäksi hän osoitti keskusteluissamme todella laajaa yleissivistystä. Ohimennen eksyin puhumaan musiikista. Silloin vanha mies innostui. Lapsenmielinen pilke syttyi hänen silmiinsä. Hän tiesi paljon klassisesta musiikista ja gregoriaanisesta kirkkolaulusta, mutta alkoi yhtäkkiä puhua myös bluesista ja jazzista. Kaikkein eniten hän sanoi pitävänsä rock-musiikista, eikä mistä tahansa rock-musiikista, vaan raskaammasta osastosta. Hämmennyin, sillä vaikka luulin itse tietäväni paljon hevimusiikista, vanha mies tuntui tietävän siitä kaiken. Hän kertoi tarinoita ystävyydestään Deep Purplen edesmenneeseen kosketinsoittajaan Jon Lordiin. Joimme maljat Lordin muiston kunniaksi. 

Illalla saunoimme. Vanhalla miehellä oli saunassaan täydellinen musiikintoistojärjestelmä. Mies heitti löylyä ja sääteli musiikkeja. Kuuntelimme paljon Led Zeppeliniä, minkä jälkeen hän laittoi soimaan myös muiden klassisten heavy rock -yhtyeiden kappaleita. Tunnistin Uriah Heepin The Wizardin, Deep Purplen Child in Timen, Kansasin Carry On Wayward Sonin, Gentle Giantin The Advent of Panurgen ja Jimi Hendrixin Purple Hazen. Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun teki vanhan miehen lauluääni. Jopa Child in Timessa hän pystyi laulamaan samalla äänellä kuin Ian Gillan. Mies oli hyvin vaatimaton, eikä tiennyt, miten olisi suhtautunut kehuihini.

Ohimennen mainitsin joulustressistäni. Mies naurahti.

– Älä suotta stressaa. Ei joulua pidä ottaa niin ryppyotsaisesti. Kuten huomaat, minulla ei ole edes joulukoristeita esillä, vaikka olen aina rakastanut joulua.

Mies hyppäsi alas lauteilta sulavasti kuin MacGyver. Odota! hän huudahti, kun olin seuraamassa häntä ja astumassa alas lauteilta.

– Vielä tämä yksi biisi.

King Diamondin No Presents for Christmas kajahti soimaan mahtavalla volyymilla.

– Tämä on loistava! hän karjaisi naurahtaen ja rummutti reisiään rumpukompin tahtiin. Nyökyttelin, vaikka en tiennyt, pidinkö edes King Diamondin riipivän korkeasta lauluäänestä.

– Olin hiljattain katsomassa bändin Amerikan kiertuetta. Tai no, olin lämmittelybändin bussikuskina. Bändiähän lämmitteli suomalainen Jess and the Ancient Ones, ja he houkuttelivat minut mukaan meininkeihin.

Olin ihmeissäni. Mies näytti jollain tavalla ikiaikaiselta, toistasataa vuotta vanhalta, mutta silti hän oli ollut ajamassa psykedeelisen heavy rock -yhtyeen kiertuebussia USA:ssa.

– King Diamond on elämänsä kunnossa. Olen aina sanonut hänelle, että lopettaisi tupakanpolton. Nyt, kun hän on viimein lopettanut, kuulostavat hänen falsettilaulunsa paremmilta kuin koskaan ennen.

– Voimmehan kuunnella myös jotain hieman perinteisempää joulumusiikkia, mies tokaisi King Diamondin jouluisia huumorisanoituksia ihasteltuaan. Minua jotenkin kauhistutti vanhan miehen monipuolinen lauluääni. Se oli liian hyvää ollakseen totta. Hän nimittäin oli osannut laulaa myös King Diamondin korkeimmat äänet. En halunnut kuunnella Kari Hillon joululauluja, joten mies laittoi soimaan Queenin Thank God It’s Christmasin ja Taage Laihon tulkitseman Oi jouluyön.

– Taage Laiho on hieno mies. Hän on Liverpool-fani, aivan kuten minäkin. Hänen vaimonsa on itse asiassa valmistanut tämän jouluoluen, jota siemailemme. Muori… tai siis vaimoni ei pitäisi, jos tietäisi minun kaljoittelevan tähän aikaan vuodesta, mutta hän on nyt käymässä Jyväskylässä ystävänsä luona. Mies alkoi puhua vaimostaan, hän puhui vaimostaan kauniimmin kuin olen kuullut kenenkään aviomiehen puhuvan omastaan. Sitten eksyimme armeijajuttuihin. Vanha mies oli sotilasarvoltaan eversti. Ihmettelin, miten hän oli voinut ehtiä.

Seuraavana aamuna heräsin varhain ja kävelin kierreportaita alas mennäkseni vessaan. Pienestä huoneesta pilkisti valoa. Uteliaisuuttani hiivin lähemmäs, sillä minua ihmetytti, mitä vanha mies teki jalkeilla niin aikaisin aamuyöstä. Ovi aukeni. Joulupukki seisoi edessäni. Tämä jää sitten meidän salaisuudeksemme, mies sanoi lempeästi.

– Minun täytyi kokeilla, mahdunko vielä työvaatteisiini. 

13. luukku

Kuva: Innimari Hyvärinen

12. luukku

Kuva: Mari Aarnipelto

11. luukku

Avaa biisi tästä! 

Lumiukon käsite

Sävellys, sanoitus ja toteutus: Joonas Sutinen

Kun lumiukkoni tein oli nietokset korkeat valkeat niin

vaan päivänä seuraavana sään lämpenevän ennustettiin

Niin epätoivoisesti pihalla näin hahmon valkean liikkuvan

kun lumiukko sulaneita osiaan mutaklönteillä korjaa

Kertsi:

On lumiukko tietoisuuden saanut, se elinaikaa vaatii

ja itselleen uutta olemusta muodostaa panikoiden

On lumiukko vain kymmenprosenttisesti enää H2O:ta

se riehuu ja mesoaa, kaikesta itseensä lisää massaa hamuaa

Jos lumiukko on pääosin jotain muuta kuin lunta

voiko sitä enää sanoa lumiukoksi laisinkaan?

Vai onko lumiukkous jonkinlainen henkinen käsite?

Toimiiko tämä ajatus argumenttina sielun olemassaolon puolesta?

Kertsi:

On lumiukko tietoisuuden saanut, se elinaikaa vaatii

ja itselleen uutta olemusta muodostaa panikoiden

On lumiukko vain kymmenprosenttisesti enää H2O:ta

se riehuu ja mesoaa, kaikesta itseensä lisää massaa hamuaa

10. luukku

Kuva: Maiju Laitanen

9. luukku

Kuva: Innimari Hyvärinen

8. luukku

Pieni valkoinen ystäväni

Pitkin pimeää katua

demoni istuu hartioilla, raskaana, korviin kuiskivana

Näen sinut katulampun valossa

olet keveä, vapaa kahleista, enkelinvärinen

pieni ja haavoittuva lentoratasi

unien hellä hetki

Muut eivät näe

heillä on kiire

minä maltan katsoa

tanssiaskeltasi tuulessa

sinä karkotat painon hartioiltani

Näen sinussa jotain kadottamaani

lapsuuteni viatonta

En anna sinun pudota, liiskautua kengän alle

olet osa minua

ja tulet olemaan pudotessasi kielelleni

Lapsuuteni joulu

sinä elät yhä minussa

hymyssäni, joulumielessäni

joka leijaili luokseni valkeana, ainutlaatuisena

                                        Lasse Lindqvist

7. luukku

Sarjakuva: Joonas Sutinen

6. luukku

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuva: Tiinamariia Suopajärvi

5. luukku

Hajotetaan se
Hajota
Hajotan

Joulutähti, ikkunaheksaikoni.

Ympäri Suomen vie palaset 
Ota laatikkoa mukaan
Vie kaverillekin, kun sitä riittää

Kasataan se taas
Kasaat 
Kasaan

Lämmin rinki
Lahjailo 
Ähkyhymy

Että voi taas hajottaa 

Koko vuoden

                              Paavo Ylämäki

4. luukku

Kuva: Eetu Kinnunen

3. luukku

Kahvila Kultavatkain
toivottaa hyvää joulun odotusta!

Leivokset ja kuva: Suvi Behm

2. luukku

Parempi kalenteri-idea!

Kun oli aika toteuttaa lupaamani luukku Naagan joulukalenteriin, minulla oli mielessäni kaksi vaihtoehtoista ideaa. Toinen oli valokuva palaneesta, puoliksisyödystä piparista likaisella jalkakäytävällä. Toinen oli uudet sanat vanhaan kunnoon Enkeli taivaan -klassikkoon. Minulla oli jo melkein mietittynä jo kaksi ensimmäistä säettäkin: "Henkevä tuoppiin lausui näin: miks hämmennyitte läikähtäin?"

Jokin näissä vähän kyynisissä ideoissa ei kuitenkaan lähtenyt lentoon. Juttelin kämppikseni kanssa joulukalenteriongelmastani, ja sain kuulla kalenterista, jonka hän oli edeltäjä-kämppikseni kanssa viime vuonna toteuttanut. Minusta heidän ideansa oli paljon parempi kuin omat nokkeluuteni. Siksi päätinkin niiden sijasta jakaa kämppikseni Julian idean paremmasta joulukalenterista. Se menee näin:

Kirjoita paperilapuille 24 nimeä: ystäviä, perheenjäseniä, sukulaisia. Laita laput vaikkapa jouluiseen villapussiin. Tämä pussi on joulukalenterisi. Nosta joka päivä pussista yksi nimi, ja anna sinä päivänä hetki aikaasi lapun osoittamalle ihmiselle. Puhelinsoitto, joku pikku yllätys, kahvihetki, mitä tahansa keksitkin. Näin tulet joulun kunniaksi muistaneeksi sinulle tärkeitä ihmisiä.

Tämä kalenteri toteuttaa joulun henkeä: tuottaa hyvää mieltä itselle muistamalla muita. Se on toki myös vähän sentimentaalinen ja kliseinen, mutta sentimentaaliset kliseetkin ovat osa joulun henkeä. Joten tässäpä teille jouluisempi kalenteri-idea nokkeluuksien sijasta. Jouluna lällyily peittoaa kyynisyyden!

Maiju Laitanen

1. luukku

Kirjonta ja kuva: Innimari Hyvärinen