keskiviikko 2. joulukuuta 2015

2. luukku


Jouluaskartelua

Teksti & kuvat: Anniina Nirhamo


Korista koti jouluun yksinkertaisilla ja melkein ilmaisilla tarvikkeilla. Sydännauhaan kyllästyttyään sen piparit voi syödä. Kävyt ja havut taas ovat kauniita luonnonmateriaaleja, jotka tuovat sisälle muistoja metsästä. Havut ja piparit myös levittävät ympärilleen ainakin aluksi vienoa joulun tuoksua.

 


Leivo ja paista piparit, muista tehdä ripustusaukko esimerkiksi hammastikulla. Reikää kannattaa vielä suurentaa, kun piparit ovat kuumia ja pehmeitä, sillä se leviää uunissa helposti umpeen. Solmi jäähtyneet piparit nauhaan tasaisin välein ja ripusta.




Pyöräytä rautalangalla havukranssi tai havunippu yhteen. Tee ripustusnaru siimasta tai ohuesta ompelulangasta. Muista, että havuja ei saa kerätä mistä vain! Itse hain omalta mökiltä kaatuneesta kuusesta. Kransseja ja nippuja voi tehdä myös risuista, joita löytää kaupungissakin maasta tuulen jäljiltä. 



       

Käpynauhalle voisi keksiä käyttötarkoituksia vaikka kuinka. Miltä näyttäisi esimerkiksi käpynauhaverho pihalla tai parvekkeella? Käytä tässäkin ohutta ompelulankaa tai siimaa, jos et halua narun näkyvän. Lanka ja solmu piiloutuvat hyvin kävyn suomujen väliin. Käpynauha on kevyt, joten se on helppo ripustaa. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti