Naaga 2013

Päätoimittaja: Joonas Puuppo
Toimituskunta: Lasse Lindqvist, Maiju Laitanen, Mari Aarnipelto, Sampo Lyymä, Anniina Meronen, Joonas Sutinen
Taitto: Joonas Puuppo
Painopaikka: Kopijyvä, Jyväskylä 2013

Kansien kuvitus: Mari Aarnipelto
Logo: Joonas Puuppo 
Sarjakuvat ja kuvitukset: Joonas Sutinen

SISÄLLYSLUETTELO

Pääkirjoitus

Toimituskunta vastaa: Kirja, joka on auttanut minua selviytymään

Proosateksti: Pyrkimys puhtauteen

Kolumni: Tarvitsemme yhä kaanonia

Reportaasi: Pelkoa ja inhoa Tammer Forsissa

Sarjakuva: Kavala luonto

Opuksen historiaa

Haastattelussa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen

Naagan suuri kyykkyviinitesti

Runoja

Sarjakuva

Sarjakuva 2

Runoja

Krapulassa

Pään sisällä soittaa sambaorkesteri,
mutta jäsenet eivät tanssi,
eilisillan ajatukset myllertävät mahan sekaisin,
ja ehkä niillä nautituilla nesteilläkin on osuutensa
sängyn magneettisuuteen,
ihon raskauteen,
varpaiden tykytykseen,
hiljaisuuteen, jota vasten kaikki miljoonat
maailman äänet riemukkaasti lyövät.

Teräskattiloita putoaa taivaalta asfaltille,
lauma norsuja tanssii kuplamuovimatolla,
kylmä sauna ympäröi minua,
kun hiessäkin on promilleja,
ja keho EU-direktiivikurkkuna makaa
vasten lauteita.

Käännyn vaikeasti kuin hylky
merimattoa vasten,
ja silloin vieressäni näen sen,
Uruk-Hai makaa peiton alla, 
ja hymyilee: ”olipa kiva ilta.”
Voi hyvä luoja, minne oikein tulin,
kai lasiin hukuin ja kompassi katosi.
Ryömin ylös, poimin vaatteet yksi kerrallaan,
ja löydän ulko-oven kuin Kerttu konsanaan.

          Mari Aa


--

Tiedätkö, miltä poikamiehet tuoksuvat?
Tupakalta.
Vähän pölyltä.
Lakanoilta, joita ei pestä liian usein
eikä käytetä huuhteluainetta
jossa olisi joku kukkaisa tuoksu. 
Halulta, ja mahdollisuudelta
halulta mahdollisuuteen
ja vapaudelta. 
Ironialta.

Heillä on kullakin oma ominaistuoksunsa, 
joka on levittäytynyt heidän ympärilleen
kaoottisena:
CD-levyt, kahvinpurut, lemmikkieläinten karvat
kitarat, sählymailat
Play Stationin johdot.

Ja kun he tulevat luoksesi
he tuovat tuoksunsa 
pidät siitä, kuinka se leijailee hetken
pienessä asunnossasi
mutta et haluaisi sen tarttuvan
vaatteisiin tai tekstiileihin.

          Maiju L

-- 

Dr. Phil ei tänään tullutkaan
jonkun tyhmän urheilukisan vuoksi
Terapeuttinen suihkusaippua
oli lähikaupasta loppu, ja
Irti masennuksesta -kirjaan
kahden kuukauden jono!

Terveyskeskuksen vaihteessa
kertoivat mitä numeroita painaa
unohdin jo, joten painoin ykköstä
tuli puhetta på svenska
ja lupasivat soittaa takaisin
eivät soittaneet

Menin nettiin

ja kerroin kaikille mitä ajattelen

mediasta, kapitalismista

ja hyvinvointivaltiosta!

          Maiju L

--

Melankolia

Elämäni
vain sanoja
jotka pakoilevat minua
kerrostalojen sisäpihoille
joilta turhaan etsin

Kaipuu
löytää jotakin
nuo sanat
kateissa
ovat enemmän
kuin sanoja

Etsiessäni sanoja
mitä etsin,
lapsuuttani, menetettyä rakkauttani, sinua?
etsinkö itseäni
ei, etsin jotain mitä ei ole

           Lasse Lindqvist
--


tähtitaivas näyttäytyy pilvipeitteen takaa 
kirkkaammin kuin koskaan ja
mietit sitä kun jokainen piste taivaalla
on uusi mysteeri
sen kaiken valtavuus
sinun pienuutesi
mittasuhteet joita et voi käsittää

mitä tuolla on
mitä sinussa on

kosminen hiljaisuus
avaruus musta kuin hiili

jäälauttojen narina keväällä
kyyryyn painuneet mäntymetsät
vesipisaroina taivaalta ropiseva runous
ihmisten, koneiden äänet kadulla
asfaltti, kostea tumma iho

kalpea ihosi kuin helmikuu
hengityksesi voimasta hienoisesti väreilevät
kirjan sivut
toisaalta maailmankaikkeus

          Joonas Puuppo

--

Naagan suuri kyykkyviinitesti

teksti: MAIJU LAITANEN
kuvat: ANNIINA MERONEN

“Kyykkyviini”

Halpa, edullinen viini. Nimi johtaa siitä, että Alkossa viinit on hyllytetty pystysuunnassa hinnan mukaan: halvat alas, kalliit ylös. Halpoja varten joutuu siis kyykistymään.

- Urbaani sanakirja

Testatut viinilaadut

Don Opas

Caballo de Mendoza

Santa Helena

Hannibal

Le Petit Loungue-Dog

El Tiempo

Testimme ensimmäinen on espanjalainen Don Opas – virallisen luonnehdinnan mukaan ”keskitanniininen, puolukkainen, kevyen karpaloinen, hennon mausteinen” viini, joka sattuu olemaan myös Alkon valikoiman halvin. Myös etiketti on tyylikäs ja kirjallisuudenopiskelijalle sopiva.

Testaus alkaa oikeaoppisella viinin tuoksun arvioinnilla. Harjaantuneet makuhermomme tunnistavat halvan punaviinin aromit. Viini siis täyttää odotukset, mutta ei lisää niihin mitään uutta. Don Opasta siemaillessaan vieraat tarkistavat tietenkin emännän kirjahyllyn. Keskustelua kirvoittaa maistelijoita yhdistävä tekijä: A.W. Yrjänän runokokoelmat. Ne kuitataan kuitenkin kiireesti lukioaikojen innostukseksi, johon ei tule enää palattua. Yrjänä on vanhemmiten väljähtynyt, ja ovathan ne runot melkoista snobistista knoppitietoon viittailua. CMX:ää voi joskus nostalgiahuuruissa kuunnella. Kokoelmat sysätään takaisin hyllyyn.

Toinen testiviinimme on Jurassic Park -fanin valitsema ”meripihkaan uponnut hevonen” eli Caballo de Mendoza. Tämä viini todetaan selvästi edellistä luonteikkaammaksi. ”Kyl tää täst lähtee!” huudahtaa joku.  

Toisen viinin jälkeen keskustelu lähtee rönsyilemään, mutta urhea tuomaristomme skarppaa kolmannen pullon avautuessa. Se on virkistävää vaihtelua tuova valkoviini, chileläinen Santa Helena. Chileläiset viinit ovat nyt niin kovassa huudossa, ettei valintaa tarvitse millään muulla tavalla perustella.

Osa testaajista toteaa kognitiivisten toimintojensa jo heikenneen selvästi, eivätkä muutkaan aistit toimi aivan odotuksenmukaisesti. Tai ehkä Santa Helena vain on tuoksultaan olemattoman mitäänsanomaton? Se jää arvoitukseksi.

Neljäs testiviinimme on nimeltään Hannibal, ja etiketissä komeilee jykeviä elefantteja. Valintaperusteet liittyvät ajankohtaisiin tapahtumiin: ”katsoin juuri Uhrilampaat. Ja luin lehdestä, että Borneon norsuja on myrkytetty. Kurjaa. Norsut on kivoja.”

Punaisen ja valkoisen viinin yhdistelmä alkaa osalla testaajista näkyä aavistuksenomaisena pääkipuna, mutta pienten esteiden ei anneta häiritä asiantuntevaa testausta. Hannibal todetaan jopa yllättävän väkeväksi ja luonteikkaaksi, ja Alkon myyjän suosittelemat viikunat loiventavat makua mukavasti. Yleisarvio testitilanteesta on kuitenkin hämärä. Keskustelut polveilevat, ja niistä alkaa olla vaikea saada otetta. ”Eikös Hannibal ratsastanut idästä? Vai oliko ne hunneja? Oliko Hannibalilla norsuja?”

Viides testiviinimme on ranskalainen Le Petit Loungue-Dog, jonka etiketissä komeilee hauska mäyräkoira. Valintaperusteina saamme kuulla pari ranskankielistä lausetta, joista kukaan ei tosin ymmärrä mitään. Viini todetaan ”ihan tuoksuvaksi” niiden mielestä, jotka vielä haistavat jotain, ja jotka ylipäätään muistavat suorittaa haistelurituaalin ennen maistamista. Joku laittaa CMX:ää soimaan, ja Yrjänän runokokoelmat kaivetaan taas hyllystä, ja niitä selaillaan innokkaasti suosikkirunoja etsien. Luvassa on harrasta runonlausuntaa.

Viimeinen pullomme on taas vaihtelun vuoksi valkoviiniä, ja merkkikin on klassikko: El Tiempo. Tuttu nimi herättää monessa innostusta ja nostalgisia muistoja: ”kruunaa illan maistamatta ja haistamatta!” Viinin maku todetaan soljuvaksi ja haju ”sellaiseksi, että viis pulloa on jo alla”. Kellon viisarit ovat jo kohonneet lähes täyteen mittaansa, ja toteamme, että El Tiempolla on yllättävä sivuvaikutus: se alkaa hihityttää. Hetken tunnelmoinnin jälkeen joku ehdottaa varovasti: ”jos on pakko kuunnella CMX:ää, niin eikö voitaisi laittaa jotain muuta kuin Talvikuningasta?”

--

Viinitestin aikana tehdyt muistiinpanot kronologisessa järjestyksessä

Don Opas, vuosikerta 2011
Valintaperusteet: halvin hinta, kirjallisuudenopiskelijoille sopiva etiketti
Testaajien kommentit:

- tuoksuu kyllä aika halvalle

- haisee ihan punaviiniltä

- viinainen

- ei ärjyvää, mietoa, helposti lähestyttävää (mutta luonteeton)

- ei mitenkään pahaa

- ei tää varmaan oo tanniininen

- on tää vähän litkua

- aika kolkko

- juomiseen tarkoitettu

- ei maistu oikeen miltään, mikä on

- suolaiset jättää viinin varjoonsa

- katkeroittaa

- arkijuusto ja leipä –osastoa

- viiniä, josta olisi hyvä aloittaa viinin juominen, jos ei olisi koskaan juonut viiniä

- pinnallinen, metatason tulkinta punaviinin käsitteestä

Caballo de Mendoza, vuosikertaa ei tiedossa

Valintaperusteet: Meripihkaan uponnut hevonen sopii hyvin Jurassic Park -fanille. Tai oikeasti se oli vain halpa.

Testaajien kommentit:

- pistävä haju, syövyttää nenäkarvat

- hitusen luonteikkaampaa, jopa vähän pisteliästä

- liian hapokasta?

- täyteläinen tai hapan, ota siitä sit selvä

- ei yhtä helposti lähestyttävä kuin edellinen, mutta ei vaikea tämäkään

- normispugen valinta

- hapan, hedelmäinen, ei niin muovinen tai bulkki

- maistuu sentään joltain

- kyl tää tästä lähtee

- yksitahoinen

- seuraava pullo!

- tekee mieli suolaista (saattaa johtua myös orastavasta humalatilasta)

Santa Helena, vuosikertaa ei tiedossa

Valintaperusteet: chileläinen viini – chileläiset viinit on hyviä ja ne on nyt in Suomessa. Valkkari, kuiva, halpaa.

Testaajien kommentit:

- en haista enää mitään

- kognitiiviset toiminnot heikenneet

- ihana haistella valkkaria välillä

- hedelmäinen, hapokas, raikas

- hyvää vaihtelua puoliväliin!

- limsa

- suositellaan 14-vuotiaille

- luonteikkain

Hannibal, vuosikertaa ei tiedossa

Valintaperusteet: katsoin juuri Uhrilampaat ja norsut on hauskoja. Ja Borneon norsuja on myrkytetty.

Testaajien kommentit:

- sekakäyttö alkaa tuntua pääkipuaavistuksena

- aika mausteinen, sävykäs

- maistuu vähän valdemarilta, makean kupliva

- miten punaviinitahrat saa poistettua valkoisesta paidasta? 

- makeutta kompensoiva suola auttaa

- alkon myyjän suosittelema viikuna loiventaa makua

- menee hyvin, muttei oikeastaan maistu viiniltä

- yllättävän luonteikas

- väkevää meininkiä

- hyvää

- eikös Hannibal rastastanut idästä? Vai oliko ne hunneja? Oliko Hannibalilla norsuja?

- en osaa enää puhua!

- Yleisarvio: hämärää!

- tästä tulee loistava lehtijuttu

- sisältää rikkidioksidia. Rikkidioksidi hidastaa ilmaston lämpenemistä.  Olemme siis ilmastoystävällisiä. Skool!

- sopii hyvin Ray Charlesin kanssa

- väsynyttä keskustelua elokuvista

- vähän kiihkeämpää keskustelua tupakanpolttotavoista

- keskusteluihin alkaa olla vaikeaa puuttua

Le Petit Loungue-Dog, vuosikertaa ei tiedossa

Valintaperusteet: sjkfhkvnsh – en osaa puhua ranskaa kännissä, mutta tykkään Ranskasta ja Pariisista. Ajattelin lähteä vaihtoon Ranskaan. Ja onhan toi koirakin ihan kiva. Muovinen pullo on kevyt kantaa.

Testaajien kommentit:

- ihan tuoksuva niiden mielestä, jotka vielä haistaa jotain, aika punkkumainen

- ai työ haistelette vielä!

- ihan kuin siirryttäis koko ajan maussa vahvempiin punkkuihin

- punaviineistä punaviinein , hyvä punaviinifiilistelyviini

- kaikki alkaa olla jo ihan fiiliksissä CMX:stä. Yrjänän runoja luetaan ääneen

- makea, tasapainoinen

- paras tähän mennessä!

El Tiempo, vuosikertaa ei tiedossa

Valintaperusteet: -

Testaajien kommentit:

- Jes, viimenen on valkkari!

- Viimeks unohdin huuhdella punkun ja valkkarin välillä

- Ahaa, El Tiempo! Se kruunaa illan ihan maistamatta ja haistamatta

- teollinen, makea, toisaalta luonnollinen haju

- haisee siltä, että viis pulloa on jo alla

- haisee hyvälle ja halvalle

- pikkasen makea, ei muuta

- ei ihan matadorimeininkiä, vähän löysä

- vähän niin kuin Don Opas valkkarina

- 17 v himos

- soljuva viini

- helppo

- pari halpaa aivosolua on jo tuhottu

- sama olo kuin kolme pulloo sitte

- heti alkaa hihittää ku juo valkoviiniä

- voitko laittaa jotain muuta CMX:ää kuin talvikuningasta? – EN

Kirjailijahaastattelu

Haastattelussa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen

Lähde: Atena Kustannus, Tommi Anttonen

Kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen suostui Naaga-lehden haastattelupyyntöön, koska oletti toimittajan uhranneen pyyntöä esittäessään seitsemän viehkoa punatukkaista neitosta suklaasta valetulla uhriveitsellä, kuten tapoihin on kuulunut. Emme paljasta tarkemmin, millaisiin uhrauksiin toimittaja päätyi haastattelun saadakseen. Parhaillaan kolmatta romaaniaan työstävä kirjailija sai hyvän tekosyyn lykätä kirjoittamisprosessiaan, koska Naaga-lehden kysymyksiin vastaaminen meni toki tärkeysjärjestyksessä romaanin kirjoittamisen edelle.

LASSE LINDQVIST

1. Korviin on kantautunut huhuja, ettet ole niinkään ihminen vaan ennemminkin jonkinlainen demoninen olento. Pitävätkö huhut paikkaansa?

Jos se muka on demonisuutta, että toisinaan otan mustan kissan hahmon tai satunnaisesti käyn kauppaa ihmisten, erityisesti punatukkaisten naisten sieluilla, niin kyllä kai sitten.

2. Olet voittanut useita kirjoituskilpailuja jo 1990-luvun alkupuoliskolla, joten miksi julkaisit ensimmäisen kaunokirjallisen teoksesi vasta vuonna 2000?

Kaikki kirjoittamani novellit voittivat Portin novellikilpailun ja tulivat julkaistuksi Portti-lehdessä enkä vielä ollut kypsä kirjoittamaan romaania, koska opettelin kirjoittamaan novellejakin vasta päälle kaksikymppisenä. Siihen saakka olin turhautunut sähkökitaran parissa yrittäen tehdä jonkinlaista punkahtavaa goottirockia parhaimmillaankin autotallitasolle jääneiden ”bändien” merkeissä. Lopulta joku ehdotti että novellit voisi julkaista kokoelmanakin. Isot kustantamot torjuivat, ja Liken myöntävä vastaus saapui liian myöhään, novellit olivat jo ehtineet päätyä Portti-kirjojen pokkarisarjaan.

3. Miten syntyi idea kirjoittaa Harjukaupungin salakäytävät -romaaniin kaksi toisistaan eroavaa loppua? Oliko tarkoituksena, että romaanin kokonaistulkinta muuttuisi radikaalisti riippuen siitä, kumman lopun lukija saa käsiinsä? Syntyikö toinen loppu kuin itsestään kirjoittamisen aikana?

Ajatus syntyi siinä vaiheessa, kun minulla oli kaksi loppupuolen kohtausta, jotka kumpikin johtivat erilaiseen loppuratkaisuun. Aloin leikkiä ajatuksella, että Lumikko-romaanin kirjarutto iskisi Harjukaupunkiin ja kirjasta lähtisi markkinoille kaksi erilaista versiota. Heitin ajatuksen ilmaan blogissa ja kustantaja otti yhteyttä: ”Tehdään niin.” Toinen vaihtoehto olisi ollut sulauttaa erilaiset loput yhteen niin että toinen olisi ollut unta tai kuvitelmaa ja toinen totta ja jättää lukija pohtimaan, kumpi olikaan kumpaa. Mielestäni näin oli parempi: lukija saa selkeän lopun, joku toinen lukija vain saattaa saada toisenlaisen selkeän lopun.

4.   Miten tarkkaan ylipäätään suunnittelet romaanikäsikirjoituksiasi ennen varsinaiseen kirjoitusurakkaan ryhtymistä? Entä kuinka tarkasti yleensä noudatat etukäteissuunnitelmaa, vai alkaako tarina kehittyä kuin itsestään yllättäviin suuntiin?

Hyvin tarkkaan. Ja sitten kirjoitan jotain aivan muuta. Yhden romaanin kirjoittamisen aikana kirjoitan matkan varrella varmaan satoja synopsiksia, jotka vähän aikaa toteutuvat kunnes tarina lähtee taas eri suuntaan kuin oli tarkoitus. En pidä liian tarkasta etukäteissuunnittelusta minkään asian suhteen, on hauskempaa antaa asioiden edetä omalla painollaan sinne, minne ne ovat mennäkseen ja yllättää itsensä. Silloin lukijakin todennäköisemmin yllättyy.

Tosin jokainen itseni yllättänyt käänne tietysti tarkoittaa palaamista aiempaan tekstiin ja käänteen pohjustamista juonen aiemmissa vaiheissa, joten tämä kirjoitusvaiheen tempoilu ei välttämättä näy lopullisessa tekstissä ihan niin jyrkkinä suunnanvaihdoksina kuin voisi luulla.

5.  Haluatko tarkoituksella piilottaa teksteihisi toistuvia symboleja, joiden tulkitsemisen ja ymmärtämisen kautta kertomustesi tulkinta muuttuu lukijalle haastavammaksi mutta kiehtovammaksi?

Elän symboliikasta. Tarinani kumpuavat pitkälti unistani, ja alitajuntahan viljelee symbolistisia asetelmia jotakuinkin maanisesti.

6. Oletko pahoillasi tai ärsyyntynyt, jos huomaat, että lukijat eivät ymmärrä kertomustesi syvempää tasoa, vaan lukevat hengentuotoksiasi kiinnittämättä huomiota symboleihin, aikamuotojen vaihdoksiin ja muihin pieniin mutta merkitseviin seikkoihin?

Vain silloin kun ammattikriitikko sortuu huolimattomaan lukemiseen ja kritisoi kirjaa jonkin sellaisen puuttumisesta minkä huolellinen lukija kirjasta kyllä löytäisi - esimerkiksi Lumikossa lukijalle annetaan kyllä kaikki tarvittavat tiedot, jotta Laura Lumikon arvoituksen voi ymmärtää. Monikaan ei niitä löytänyt, mutta se on toisaalta oma vikani, mitäs kirjoitin liian vaikeasti. Voin kyllä tunnustaa, että mielestäni hyvä kirja ei koskaan tarjoa kaikkia merkityksiään hopeatarjottimella heti ensimmäisellä lukukerralla, ei edes kokeneelle lukijalle. Hyvä kirja viihdyttää pinnallisempaakin lukijaa mutta tarjoaa samalla edistyneemmille lukijoille piilotettuja merkityksiä ikään kuin palkinnoksi vaivannäöstä. Tietysti tavoitteenani on kirjoittaa hyviä kirjoja.

7. Harjukaupungin salakäytävät käsitteli Jyväskylää M-hiukkaspitoisena salakäytäväkaupunkina ja sisälsi johdatusta cinemaattiseen eli elokuvalliseen elämäntapaan. Mikä on kirjailija Jääskeläiselle se elokuvataiteen hienoin yksittäinen elokuva, jonka haluaisit kaikkien ihmisten näkevän? Entä kuka olisi se elokuvaohjaaja, jonka nimeä haluaisit nostaa paremmin ihmisten tietoisuuteen?

Elokuvataiteen pyhä nelikko voisi olla vaikkapa Truffautin Jules ja Jim, Wong Kar-Wain 2046, Ching Siu-tungin The Chinese Ghost Story ja Fellinin 8½. En osaa nostaa yhtäkään näistä muiden kolmen yläpuolelle. Yleensäkin olisi tietysti hienoa, jos ihmiset osaisivat katsoa myös näiden vanhempien klassikko-ohjaajien töitä, eivätkä tyhmentäisi itseään Putouksen tai tosi-tv:n kaltaisella viihdepaskalla niin, että mieli vain ei hahmota oikean elokuvan hienoutta kun sellainen vastaan tulee.

Tosin tunnustan, että elokuvien ohella tietyt tv-sarjat ovat minulle se juttu. Sellaiset kuin esimerkiksi Buffy vampyyrintappaja, Spartacus, Battlestar Galactica, Doctor Who ja Boardwalk Empire. Erityisesti minisarjat ovat kerronnaltaan lähempänä romaania kuin elokuva, ja Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanistanihan on tekeillä minisarja, joka voi toteutua tai olla toteutumattakin, nämä asiat ovat aina epävarmoja loppumetreille saakka. Sarjan käsikirjoitusta on laatimassa Johanna Sinisalo ja jos kuvauksiin asti päästään, sen ohjaa palkittu ja ylistetty Saara Cantell.

8.  Kävin Harjukaupungin salakäytäviin pohjautuvalla kävelykierroksella, jonka opas kertoi ideastaan järjestää romaaniin pohjautuva elokuvakerho teoksessa mainituista klassikkoelokuvista. Miltä idea kuulostaa?

Varsin hyvältä. Klassikkoelokuvien katsominen kasvattaa sielua.

9.  Mikä on itsellesi kaikkein rakkain ja merkityksellisin paikka Jyväskylässä? Oletko itse viettänyt lapsuutesi Jyväskylän maisemissa, kuten Harjukaupungin salakäytävissä seikkaileva Tourulan viisikko?

Asuin Jyväskylässä 5-vuotiaaksi saakka, 10-vuotiaana muutin Joensuusta Korpilahdelle, joka nykyään on osa Jyväskylää mutta joka tuolloin oli maailmankaikkeuden viheliäisin tuppukylä, ja opiskelijaksi muutin taas Jyväskylän alueelle. Lapsena viihdyin Puistokadun alueella, hautausmaalla ja Tourujoen tuntumassa; jonkin verran myös Lounaispuistossa. Aika outoja seikkailuja koin silloisten kavereiden kanssa. Huonompi juttu oli, että viisivuotiaana jouduin pelkäämään vampyyreitä, joita vanhalla hautausmaalla kuulemma asusteli.

10. Puistokatua kuvataan romaanissasi samankaltaiseksi kuin Pariisin kauniita sivukatuja, ja muutenkin tarina on hyvin Jyväskylää romantisoiva. Itse paljasjalkaisena jyväskyläläisenä pidin erityisesti tarkasta ja upeasta kaupungin kuvauksesta. Mistä syntyi idea kirjoittaa romaanin sisään ikään kuin Jyväskylä-myönteinen tietopaketti?

Idea syntyi kaikista niistä pettymyksistä, joita Jyväskylä on aikuisiällä aiheuttanut sieluttomuudellaan. Halusin kaivaa itseäni varten kaiken nyky-scheissen alta esille sen Jyväskylän, joka on varastoitunut uniini ja jossa lapsena seikkailin.

11. Millaista on kirjailija Jääskeläisen taiteilijaelämä ‒ kuuluuko siihen sivistynyt viinin nauttiminen sikari kädessä, vai oletko enemmän oluen ystävä?

Kun joutuu olemaan kirjailija vapaa-ajallaan ja päivätyö opettajana vie sen virallisen työajan, ei ehdi juuri taiteilijaelämää viettää. Koko ajan on kiire suorittaa ja kun joskus jää vähän vapaata, ei ole energiaa kapakkaelämään. En oikeastaan pidä viinistä enkä varsinkaan oluesta. Punaviini menee joskus, mutta silloin harvoin kun juon, kippaan lähinnä Leijona Pastilli -shotteja ja rommia kolalla ja kiskon mentholsavukkeita. Sitten kun Suuri Läpimurtoni tapahtuu ja kirjani alkavat myydä kunnolla, jään tietysti vapaaksi kirjailijaksi ja ehdin paremmin viettää myös taiteilijaelämää. Todennäköisesti olen kuitenkin siinä vaiheessa jo kuollut vanhuuteen, mikä saattaa hillitä juhlimishaluja. Paitsi jos englanninkielisen käännöksen julkaiseminen Lumikosta aiheuttaa jonkinlaisen kirjailijanurani kannalta hyödyllisen ilmiön. Sehän ilmestyy vuoden 2014 alussa lontoolaiselta Pushkin Pressiltä.

12.  Kerro hieman suurimmista kirjallisista esikuvistasi. Onko sinulla idoleita?

Entisenä punkkarina en pidä idoleja, joskin ihailen moniakin asioita useissa ihmisissä. Olen vuosien varrella ihaillut mm. seuraavien kirjailijoiden teoksia: Kurt Vonnegut, Stephen King, John Irving, Khaled Hosseini, Peter Höeg, Bulgakov, C. S. Lewis, Ray Bradbury, Clive Barker, Peter Straub, Donna Tartt, Annika Idström, Neil Gaiman, H. P. Lovecraft, Jonathan Carroll, John Ajvide Lindqvist, Ursula K. LeGuin. Toisaalta olen myös jossain vaiheessa kyllästynyt tai muuten tuskastunut niihin, joita olen aiemmin ihastellut. Kirjallinenkin rakkaus on katoavaista.

13. Miten onnistut luomaan kertomuksiisi niin aidontuntuisen unenomaisen tunnelman?

Vuodattamalla tekstiini omia uniani, jotka olen alkujaan ostanut eräältä kissalta seitsemän tien risteyksessä. Ja kuten kädessäni lukee kiinaksi, elämä on unta.

14. Olen itse proosaa kirjoittaessani käyttänyt Google Mapsia apuvälineenä, joten yllätyin, kun itse blogissasi mainitsit keksineesi saman idean. Millaista muuta taustatyötä olet tehnyt tätä ilmeisesti Helsinkiin sijoittuvaa kolmatta romaaniasi varten? Tuntuu, että valtaosa suomalaisista nykyromaaneista sijoittuu juuri Helsinkiin, joten miksi halusit uida virran mukana?

Kävin viime kesänä parin päivän mittaisella kävelyretkellä Helsingissä ja tutustuin paremmin ennalta valitsemiini romaanin tapahtumapaikkoihin ja etsin samalla uusia. Google Maps ei näytä kaikkea, joten käväisy paikan päällä oli hyödyllistä.

Valtaosa romaaneista sijoittunee Helsinkiin siksi, että muuten niitä ei juuri huomioida mediassa. Lisäksi kaikki oikeat kirjailijat asuvat Helsingissä, missä asuvat myös toimittajat ja muut tärkeät henkilöt. Helsinki on Suomen ainoa paikka, jonka olemassaolo myönnetään yleisesti. Tampere ja Turku ovat siinä rajoilla.

Jyväskylä on epäpaikka. Harjukaupungin olematon huomio mediassa voi johtua siitäkin, ettei kirja muutenkaan ole kovin kiinnostava muiden kuin kirjabloggareiden mielestä eikä kyse ollut enää esikoisromaanista, jota kävin esittelemässä niin radiossa kuin televisiossakin, mutta myönnän pohtineeni sitäkin, vaikuttiko asiaan myös Jyväskylä-keskeisyys. Ihmiset haluavat lukea tutuista paikoista eikä Jyväskylä ole tuttu muille kuin jyväskyläläisille, joiden joukossa on noin 66 kirjoja ostavaa ja lukevaa ihmistä - terveisiä heille! Seuraavassa romaanissa päähenkilö nimenomaan pakenee Keski-Suomesta ensin Helsinkiin ja sieltä maailmalle, koska täälläpäin kohdellaan hänen ammattikuntaansa niin tympeästi - päähenkilö on sairaanhoitaja. Kyse on siis juonen sanelemasta ratkaisusta.

15. Millä tavoin tuleva romaanisi hurmaa lukijankuntansa ja erottuu kahdesta aiemmasta romaanistasi? Miksi meidän köyhien kirjallisuuden opiskelijoiden kannattaisi rynnätä sankoin joukoin kirjakauppoihin tuhlaamaan vähäiset opintotukemme romaanisi ilmestyessä sen sijaan, että sijoittaisimme rahamme baarituopillisiin?

Tuleva romaanini aiheuttaa pettymyksen kaikille, jotka ovat pitäneet edellisistä töistäni, aivan kuten satiirisen romanttinen Harjukaupunki aiheutti karvaan pettymyksen monille Lumikosta pitäneille. Kirjailijan tehtävä on tuottaa pettymyksiä kaikille, jotka ovat pitäneet hänen aiemmista teoksistaan. Kolmas romaanini on edellisiä vahvemmin kauhuromaani, joskaan en nytkään kirjoita tarkoituksellisesti genrekirjallisuutta, hyödynnänpähän vain erilaisia genrepiirteitä yrittäessäni sanoa jotain elämästä.

Ei sitä kannata köyhien kirjallisuuden opiskelijoiden ostaa, käyttäkää rahanne bakkanaaleihin nyt kun vielä ehditte ja jaksatte juhlia. Paitsi punatukkaisten kirjallisuutta opiskelevien naisten kannattaa ostaa se heti vaikka kuolisivat nälkään ostoksensa jälkeen, ajattelen heitä aina kirjoittaessani. Katsokaas: ensirakkauteni ekaluokalla oli punatukkainen tyttö, ja kaikki kirjallisuus kumpuaa lopulta lapsuuden onnettomista rakkaustarinoista.

--

Pasi Ilmari Jääskeläisen kaunokirjalliset teokset:

Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)

Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena Kustannus, 2006)

Taivaalta pudonnut eläintarha. Novelleja. (Atena Kustannus, 2008)

Harjukaupungin salakäytävät (Atena Kustannus, 2010)

Opuksen historiaa

Opus on selvinnyt kohta jo 36 vuotta. Sen historia on siis varsin pitkä. Syöksyin Opuksen menneisyyden syövereihin tutustumalla papereihin ainejärjestön aikojen alusta. 

TIINA MONONEN & RISTO NIEMI-PYNTTÄRI

Alkuaikojen innostusta

Ainejärjestö sai alkunsa virallisesti 12.4.1977 nimellä Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden opiskelijoiden yhdistys Opus. Opuksen säännöt eivät ole juuri muuttuneet vuodesta -77, vaikka monet asiat ovatkin. Suurin muutos on melkeinpä tilikauden ajankohdan vaihtuminen. Lisäksi alkuperäisissä säännöissä korostuivat enemmän opinnot esimerkiksi lupauksissa järjestää opinto-ohjausta, seminaareja ja kursseja. Sittemmin säännöissä luvataan järjestää ennemmin retkiä, juhlia ja tapahtumia.

Opuksen toimintasuunnitelmassa vuodelle 1978 pidettiin ainejärjestön päätehtävänä opiskelun kehittämistä. Siinä otettiin tavoitteeksi laajoja teemoja kuten opiskelijoiden taloudellis-sosiaaliset ongelmat, opetuksen tason kehittäminen, resurssien lisääminen opetukseen sekä opiskelijoiden parempi työllistyminen. Lisäksi korostettiin kirjallisuuden oppiaineen tieteellisen näkökulman esille tuomista paremmin. Tutkintovaatimuksiin esitettiin myös konkreettisia parannuksia. Huomiota kiinnitettiin myös yliopistoihin kaavailtuun tutkinnonuudistukseen.

Opus tarjosi tietenkin myös jäsenilleen ohjelmaa. Vuonna 1978 Opus järjesti toimintasuunnitelman mukaan opintoneuvontaa, kirjoittajapiiriä ja kirjallisuusiltamia. Nämä iltamat kulkivat nimellä Opus-sunnuntai ja niitä pyrittiin järjestämään kerran kuukaudessa. Niissä oli laitokselta ja ainejärjestöstä alustajia, joiden johdolla keskusteltiin kirjailijoista, teorioista ja kirjoista. Muina palveluina Opus tarjosi referaatteja opiskelulle tärkeistä vieraskielisistä teoksista ja monisti käännöksiä artikkeleista ja lyhennelmiä tutkimuksista.

Matkat eri paikkakunnille ja Suomen ulkopuolellekin ovat kuuluneet Opuksen toimintaan koko ajan. Vuonna 1978 suunniteltiin matkaa Tukholmaan muiden Jyväskylän taideaineiden kanssa. Matkalla oli tarkoitus tutustua taidemuseoon, teatteriin ja paikallisiin alan opiskelijoihin. Seuraavina vuosina opuslaiset kävivät ainakin Helsingissä ja Tampereella paikallisten opiskelijoiden järjestämissä kirjallisuusserminaareissa.

Yhteistyötä ainejärjestöjen kanssa on ollut myös Jyväskylä yliopiston sisällä. Opus osallistui aktiivisesti esimerkiksi muiden ainejärjestöjen seminaareihin ja kaikenlaisiin keräyksiin yhdessä muiden ainejärjestöjen kanssa. Erityisen mielenkiintoiselta kuulosti yhdessä venäjän opiskelijoiden kanssa järjestetty Dostojevski-ilta.

Nykyään ainejärjestöjen yksi tärkein tehtävä tuntuu olevan järjestää juhlia ja muita vastaavia tapahtumia, mutta vuonna 1979 järjestettiin kaksi illanviettoa. 1980 vuonna aiottiin järjestää ainakin kolme.  Illanvietoissa oli ohjelmana esimerkiksi musiikkiesityksiä, arpajaisia, runonlausuntaa ja näytelmiä.

Kevennyksenä tähän väliin 6.1.1979 päivätystä paperista ote, jonka on kirjoittanut ilmeisesti silloinen sihteeri: "Viimein sain pakerretuksi iät ajat myöhässä olevat pöytäkirjat. Tulihan noista vähän ylimalkaiset, mutta muisti on auttamatta lyhyt - eikä muistiinpanoista aina sen suurempaa iloa ollut. No, kelvannevat tarkastajille kumminkin. Ja kukapa niitä vuosien jälkeen tonkii, vai mitä arvelet?"

Rahatilanne ei ollut alkuaikoina ihan niin vakaa kuin nykyään. Opus oli köyhempi ja alijäämä ei ollut koskaan tavoitteena, vaikka sitä tulikin. Suurin rahanlähde olivat vuosittaiset jäsenmaksut, nykyäänhän käytössä on pelkkä jäseneksi liittymismaksu.

Vuosikokouksien osallistujamäärä ei ole juuri muuttunut vuosien saatossa. Vuonna -80 vuosikokouksessa oli 14 osajanottajaa. Tästä huolimatta tuolloin oltiin huolissaan ainejärjestön hiljaisuudesta ja pelättiin sen kuolemaa. Edellisenä vuonna monien tapahtumien järjestäminen olikin epäonnistunut. Pelko osoittautui aiheelliseksi sillä pian tämän jälkeen ainejärjestö hiljeni pariksi vuodeksi.

1981 vuonna Opus teki kyselyn kirjallisuuden opiskelijoille ja laittoi laitokselle palautetta sen pohjalta. Muuta materiaalia kyseiseltä vuodelta ei Opukselta olekaan. Palautteen aiheena oli paljolti samat asiat, joita voisi kritisoida tänäkin päivänä. Opiskelu perustui liikaa pelkästään kirjojen lukemiseen, eikä antanut mahdollisuutta syventyä ja tutkia kirjallisuutta, vaan pakotti lukemaan nopeasti. Myös kirjallisuuden tutkimuksen tieteellisyys olisi tuotava paremmin esiin, ja seminaarityyppistä opetusta pitäisi lisätä. Myös nykykirjallisuutta pitäisi olla tutkimusvaatimuksissa samoin kuin muutakin kuin länsimaista kirjallisuutta. Eivätkö nämä vaatimukset kuulostakin tutuilta? Nykyään Opus ei kuitenkaan ole enää puuttunut samalla tavalla aktiivisesti opetuksen laatuun. Ehkä opiskelijat kokevat nykyään, ettei opetukseen todella voi vaikuttaa? Muutenkin vaikuttamisen kulttuuri oli tuohon aikaan toki erilainen, vaikka nytkin on saatu onnistuneesti esimerkiksi järjestettyä mielenosoituksia opintotukiuudistuksia vastaan.

Ainejärjestö sai alkunsa virallisesti 12.4.1977 

Tässä on Opuksen historia.

Uudestaan alusta

Sitten seuraa parin vuoden aukko Opuksen materiaalissa; vuosilta 82 ja 83 ei löydy mitään. Tätä selittää ainakin osittain ohessa oleva Niemi-Pynttärin kirjoitus, jossa kerrottiin, että monet kirjallisuuden opiskelijat vaihtoivat filosofian laitokselle.

Vuosien 84–85 toimintakertomuksessa kerrotaankin, että hiljaiselon jälkeen perustettiin 1984 uusi uljas hallitus Opukselle. Kokouskäytännöt tuntuvat myös unohtuneen vuosien saatossa. Vuonna -85 pöytäkirjan mukaan: "Kokous avautui itsestään." Kokouksen lopussa "sihteeri poistui kuntokouluun vaivaamaan ruumistaan, eikä tiedä mitä kokous mellasti loppuajan". Nämä pöytäkirjat olivat kyllä hyvin viihdyttävää luettavaa. Saman vuoden syksyllä uudella hallituksella on kokouskäytännöt jälleen hallussa ja pöytäkirjat ovat aavistuksen tylsempiä.

Vuonna -84 toiminnan alettua uudestaan harkittiin myös ainejärjestön ja sen lehden nimen vaihtamista. Lehden nimi äänestettiin tulleista ehdotuksista, mutta ainejärjestön nimelle ei löytynyt parempia ehdotuksia, joten saamme yhä kutsua itseämme opuslaisiksi.

Opuksen toiminta oli aktiivista hiljaiselon jälkeen vuosina 1984–1987. Siihen sisältyi illanviettoja ja matkoja eikä opetuksen laadun parantamistakaan unohdettu. Opus vaikutti yhä opetuksen epäkohtiin huomauttamalla niistä. Esimerkiksi vuonna 1985 tehtiin kirjelmä laitokselle Kirjallisuuden historioiden -kurssista, jossa opetus ei ollut hyvää, ja annettiin parannus ehdotuksia. Samaa linjaa jatkettiin seuraavinakin vuosina.

1984 pidettiin ilmeisesti ensimmäiset Opuksen pikkujoulut. Myös henkilökunta oli mukana. Tämän jälkeen pikkujoulut ovat tainneetkin kuulua Opuksen jokavuotiseen ohjelmaan. Jo vuonna -85 pikkujoulujen sisustuksesta huolehti 1. vuosikurssi. Seuraavana vuonna hallituksen kokouksen pöytäkirjan mukaan olikin jo perinne, että ensimmäisen vuoden opiskelijat järjestävät ohjelman. Sama perinne jatkuu yhä. Ohjelma on hiukan muuttunut, sillä tuolloin käytettiin numeroitua istumajärjestystä ja ohjelmassa oli muun muassa arpajaiset.

Illanviettoja järjestettiin enemmän kuin aikaisemmin. 1985–86 oli tarkoituksen yhä järjestää kaksi illanviettoa vuodessa: uusille opiskelijoille syksyllä ja pikkujoulut. Loppujen lopuksi, niitä tuli enemmän. Illanviettojen lisäksi Opuksella oli ohjelmistossa ainakin kirjallisuuspiiri, jossa ilmeisesti keskusteltiin luetuista kirjoista.

Opus kävi myös vuosittain matkalla jossain päin Suomea. Matkoilla käytiin katsomassa teatteria tai tutustumassa paikallisiin kirjallisuuden opiskelijoihin. Käytiinpä yhdellä Helsingin matkalla tutustumiskäynnillä WSOY:ssäkin. Matkakohteina olivat Helsingin lisäksi Turku, Tampere ja Oulu. Myös Jyväskylän sisällä matkailtiin sen verran, että käytiin tutustumassa Keskisuomalaisen toimitukseen. Olisiko nykyäänkin mielenkiintoista tehdä enemmän yhteistyötä kustantamoiden kanssa pyytämällä heiltä puhujia tai käymällä tutustumiskäynneillä? Tekemällä enemmän yritysvierailuja voitaisiin sitoa opintoja ja työllistymistä paremmin yhteen.

Myös ulkomaanmatkoja suunniteltiin jatkuvasti. Puhetta oli erityisesti Berliinistä, mutta suunnitelmissa olivat ainakin myös Moskova, Irlanti, Lontoo ja Pariisi. Ainakin Berliinin matka ilmeisesti saatiin myös toteutettua. Mielenkiintoisesti Opus oli Berliinissä jälleen viime syksynä! Matkojen suunnittelu into on hiukan laimentunut Opuksessa noista ajoista, mutta yhä aina välillä saadaan matka aikaiseksi. 2008 ihan bussilastillinen opuslaisia kävi Virossa Tartossa pääsiäisenä tutustumassa mm. paikalliseen yliopistoon.

3.3.1987 Opus rekisteröitiin jälleen. Virallinen nimi ei paljon lyhene, vaan on nykyäänkin rekisterissä oleva ”Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden opiskelijat, Opus r.y.”. Mysteeriksi jää, onko yhdistys purettu välillä vai miksi uusi rekisteröiminen on tarpeen. Uusissa säännöissä painottuu enemmän tapahtumien ja juhlien järjestäminen kuin opintoihin vaikuttaminen.

Lukuvuonna 87–88 Opus on jälleen voimissaan. Illanviettoja on usein ja lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Suunnitelmissa on myös yhteydenpitoa ja vierailuita muiden ainejärjestöjen kanssa, tutustumiskäyntejä sekä matkailua Eurooppaan. Opuksella oli suunnitelmissa jopa alkaa tekemään omaa elokuvaa, johon mietittiin jo käsikirjoitusvaihtoehtoja.

Ja tähän loppui Opuksen historia. Loput ovat epävarmassa sijainnissa, rakennuksien korjauksesta johtuvien muuttojen takia. Toivottavasti ne löytyvät vielä jostain ja historia saadaan säilytettyä.

Yksi kunnian hetki on Opuksesta dokumentoitu Opuksen omien paperien loppumisen jälkeen: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan historiikissa (Marko Lambergin kirjoittama Nuoruus ja toivo. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1934–2003.) kerrotaan, että Opus aloitti vuonna -89 perinteen Minna Canthin patsaan lakittamiseksi vappuna. Kirjan mukaan JYY päätti ottaa lakituksen vastuulleen myöhemmin, kun eräs opuslainen tuli kaataneeksi piimää patsaan päälle lakituksessa, sillä lakituksen yhteydessä nostettiin piimämalja.

Aktiivista yhteydenpitoa ja liittohaaveita

Eri kirjallisuuden ainejärjestöjen välinen yhteistyö oli 70- ja 80-luvulla huomattavasti aktiivisempaa kuin nykyään. Opus piti alkuaikoinaan paljon yhteyttä eri paikkakuntien ainejärjestöihin ja myös vieraili muilla paikkakunnilla vuosittain. Esimeriksi 1979 Helsingin yleisen kirjallisuuden ainejärjestö, Katharsis, lähetti kutsun kaikille kirjallisuuden ainejärjestöille 10-vuotisjuhliinsa. Juhlan yhteydessä järjestettiin myös seminaari, jossa keskusteltiin erityisesti kirjallisuuden opetuksen tilasta. Myös tuleva tutkinnonuudistus oli asialistalla.

Juhlien tavoitteena oli myös perustaa kirjallisuuden opiskelijoiden liitto. Liiton tehtäviksi kaavailtiin esimerkiksi seminaarien pitämistä, lehden julkaisemista ja tärkeimpänä kirjallisuuden opiskelun aseman parantamista sekä kannanottamista ajankohtaisiin kirjallisuuden opiskelua ja kulttuuripolitiikkaa koskeviin kysymyksiin. Opus oli hallituksen kokouksen pöytäkirjojen mukaan hiukan skeptinen liiton perustamisesta. Ainejärjestön resurssit eivät olleet isot ja lisäksi epäiltiin ison organisaation tarpeellisuutta.

Kirjallisuuden opiskelijoiden liiton suunnittelukokous järjestettiin jo ennen juhlia Jyväskylässä samaisena vuonna. Opuslaiset tarjosivat paikan kokoukselle sekä alustajia keskusteluun tutkintouudistuksesta sekä sivistysyliopistokeskustelusta. Osallistuminen kokoukseen oli kuitenkin niin pientä (paikalla oli ihmisiä vain kolmesta ainejärjestöstä kutsutusta seitsemästä), että liiton perustamista päätettiin siirtää. Yhteistyötä jatkettiin kuitenkin löyhemmässä muodossa. Kokouksessa saatiin päätettyä yhteisen lehden julkaisemisesta, millä saataisiin keskustelua eri ainejärjestöjen välille ja myös joillekin ulkopuolisille instansseille.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana tuolloisesta ainejärjestöjen toiminnasta on, että Katharsis pahoittelee vuosijuhlakutsussaan, etteivät he myy tapahtumassaan paljon alkoholia: ”Valitettavasti poliisiratsian vuoksi, joka suoritettiin emo juhlahuoneistoon, täytyy meidän skarpata viinanmyyntiä eli omia eväitä mukaan. Myytäväksi voimme varata ainoastaan pienen määrän alkoholia." Kirje jatkuu kertomuksella siitä, kuinka valtiotieteiden ainejärjestö oli saanut 2000 markan sakot alkoholin myymisestä ja Katharsiksella ei ole tällaisia varaa maksaa. Nykyään ainakaan humanistien bileissä kukaan ei odota viinatarjoilua. Toisaalta enpä ole kuullut myöskään, että yksikään ainejärjestö olisi joutunut myynnistään maksamaan sakkoja.

Liittoa ei lopulta saatu perustettua, mutta haaveet jatkuvasta yhteisestä toiminnasta olivat yhä lujia. Jokaisen ainejärjestön oli tarkoitus pitää vuorotellen valtakunnallinen kirjallisuuden opiskelijoiden seminaari. Seminaareja oli tarkoitus olla kaksi vuodessa. Tampereen kirjallisuuden opiskelijat pitivät seminaarin 1980 keväällä ja Opuksen oli määrä pitää seminaari syksyllä. Opuksen hallitus piti Tampereen seminaaria onnistuneena, loi uusia yhteyksiä muihin kirjallisuuden opiskelijoihin ja vaikutti saavan uutta puhtia oman seminaarinsa järjestämiseen. Ikävä kyllä Opuksen paperit aika lailla katkeavat näillä tienoin. Jää mysteeriksi miten seminaari meni ja mihin kunnianhimoiset suunnitelmat liitosta katosivat. Haaveet vuorottain järjestettävistä seminaareista viriävät yhä helposti eri kirjallisuuden ainejärjestöt yhdistävissä tapahtumissa, mutta haaveeksi ne taitavat ainakin toistaiseksi vielä jäädä.

Nyt kun muihin kirjallisuuden ainejärjestöihin on tutustunut tapahtumissa, on mielenkiintoista kuinka suurin osa muistakin kirjallisuuden ainejärjestöistä on ollut olemassa jo 70-luvulta lähtien. Tuolloin oli jo edellä mainittujen lisäksi olemassa Oulussa Juoni, Turussa Prometheus (yleinen kirjallisuus) ja Kanta (kotimainen kirjallisuus), Helsingissä Siula (kotimainen kirjallisuus), Tampereella Teema ja Joensuussa Täky. Nykyään lähes kaikki näistä ovat yhä olemassa. Turussa Kanta on vaihtunut Muusaksi ja Helsingissä Siula Putkinotkoksi. Oulussa ei ole enää kirjallisuuden ainejärjestöä vaan kulttuurintieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Kultu, joka edustaa kirjallisuuden lisäksi arkeologiaa ja kulttuuriantropologiaa. Jyväskylässä on menty nyt hiukan samanlaista kehitystä kohti, kun uudelle Taikun aineet yhdistävälle ainejärjestölle on päätetty nimikin, Corpus.

Opus piti yhä yhteyttä muihin kirjallisuuden ainejärjestöihin 1980-luvulla, kun toiminta virisi uudestaan. Oululaiset kutsuivat Opuksen käymään ja sinne mentiinkin tutustumaan sikäläisiin kirjallisuuden opiskelijoihin 1985 vuoden alussa. Oululaisten kanssa pidettiin yhteyttä seuraavinakin vuosina. 1987 vuonna saatiin kutsu Turkuun Prometheuksen 10-vuotisjuhlille, mihin Opukselta lähti edustus. Myös Helsinkiläisten kanssa yhteydenpito oli ainakin kovasti suunnitteilla.

Onkin mielenkiintoista mihin tämä yhteydenpito on kuihtunut, sillä omana opiskeluaikanani 2000-luvulla yhteydenpito oli olematonta kunnes kävimme pari vuotta sitten vierailulla turkulaisten kirjallisuuden opiskelijoiden luona kirjamessujen yhteydessä. Muita kirjallisuuden opiskelijoita tavatessa saa aina uutta näkemystä yliopistoon ja omaan alaan, joten on harmi, että kanssakäyminen on vähentynyt. Nyt yhteydenpito on toivon mukaan herännyt uudestaan, sillä tänä vuonna kävimme vieraina Tampereen kirjallisuuden opiskelijoiden luona yhdessä Turkulaisten ja Helsinkiläisten kanssa. Suosittelen lähtemään mukaan, jos tällaisia tilaisuuksia tulee jatkossakin!

Opuksen lehti

Opus on julkaissut lähes koko olemassa olonsa ajan lehteä. Vuonna 1978 aloitettiin lehden julkaiseminen nimellä Poetica. Poetican julkaisua jatkettiin myös vuonna -79, jolloin Jyväskylän ylioppilaslehdessä oli arvostelu siitä. Arvostelussa kehuttiin lehden teoreettisuutta ja runoja, vaikkakin lehden ulkoasua pidettiin hiukan suttuisena. Lehteä julkaistiin kaksi kertaa vuodessa.

Huomionarvoinen on myös 1979 perustettu Illuusio, joka oli valtakunnallinen kirjallisuuden opiskelijoiden lehti ja liittyi kirjallisuuden opiskelijoiden liiton perustamiseen. Ideana oli, että jokainen ainejärjestö on päävastuussa lehden tekemisestä vuorotellen. Kaikki ainejärjestöt osallistuivat joka kerta lehden tekemiseen lähettämällä jonkun jutun siihen. Opuslaiset alkoivat kuitenkin pian sen perustamisen jälkeen jo vuonna 1980 toimintansa hiipuessa epäillä jaksavatko he osallistua oman lehtensä lisäksi toisenkin lehden tekemiseen. Kielteinen päätös olikin jo tehty hallituksen kokouksessa, mutta retki Tampereen kirjallisuuden opiskelijoiden seminaariin muutti mielipiteet. Juttu lähetettiin vielä tuolla kertaa lehteen.

Kun Opus hiljeni 80-luvun alussa, taisi lehdenkin julkaiseminen loppua hetkeksi. Kun uusi Opus saatiin pystyyn, syntyi lehtikin uudestaan. Tällä kertaa nimenä oli Alexis. Tuntemattomaksi jäävästä lehdestä leikattu arvostelu kuvasi Alexista innottomaksi ja kuivaksi monistenipuksi, josta puuttuu terävä kärki ja piikki. Lehdestä otettiin 100 kappaleen painos, ja sitä jaettiin ilmaiseksi ainejärjestön jäsenille ja myytiin lisäksi Kampus-kirjassa.

Vuonna 1985 lehden nimi vaihtui Eliakseksi ja se ilmestyi yhä kaksi kertaa vuodessa. Nimi on vaihtunut useampaan otteeseen sen jälkeenkin. 1980 ja 1990-luvun vaihteessa lehden nimi oli Liljoja Kunnailla. Nimi muodostui kekseliäästi nyt jo eläköityneiden kirjallisuuden professoreiden nimistä. Nykyään meillä on Naaga, joka on pitänyt nimensä jo ainakin kymmenisen vuotta. Kuulemani tarinan mukaan lehden nimi oli tullut silloiselle päätoimittajalle unessa.

Mikään ei ole muuttunut?

Opuksen papereista välittyi huoli opetuksen tasosta, laitoksen resurssien vähyydestä, opiskelijoiden tulevasta työllistymisestä, eri taideaineiden yhdistämisestä ja koko kirjallisuuden tutkimuksen tilasta. Oli hämmentävää huomata, että jo yli 30 vuotta sitten kirjallisuuden opiskelijoiden mieliä vaivasivat samat asiat kuin nykyäänkin.

Jo 70-luvun lopussa puhuttiin eri taideaineiden yhdistämisestä. Silloin tosin kaavailtiin yhdistämisen koordinaattoriksi taidekasvatuksen laitosta, joka aiottiin lopettaa jo pari vuotta sitten. Ilmeisesti kasvatusta ja opettamista pidettiin taideaineiden kantavana ideana ja yhteisenä pohjana. Suunnitelmissa oli, että taideaineista voisi valmistua kulttuurisihteereitä, -ohjaajia ja taideohjaajia. Viime syksynä yhdistyminen vihdoin tapahtui hiukan eri muodossa.

Kirjallisuuden opiskelijat olivat hyvin huolissaan opetuksen tasosta 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa. Huoli liittyi pääasiassa siihen, antavatko kirjallisuuden opinnot jonkinlaisen tieteellisen pätevyyden ja erityistä osaamista. Kirjatenttien suurta määrää kritisoitiin, sillä pelkän kirjallisuuden tuntemuksen ei katsottu riittävän. Teoriaopetusta ja kirjallisuuden analysointia kaivattiin enemmän. Ainejärjestö olikin tuolloin aktiivinen opetuksen parantamisen puolesta ja teki kannanottoja asiasta.

Ongelma liittyi myös kysymykseen koko oppialan tieteellisyydestä tai paremminkin sen puutteesta. Se sai miettimään myös koko kirjallisuuden alan kohtaloa. Tämä huoli ei koskenut vain Opusta vaan kaikkia kirjallisuuden opiskelijoita Suomessa. Kirjallisuuden opiskelijat olivatkin perustamassa tuolloin yhteistä liittoa, joka voisi ottaa kantaa asiaan ja kartoittaa kirjallisuuden opintojen ja opiskelijoiden tilaa koko maassa.

Taustalla oli myös halu muuttaa asennetta humanistisiin aineisiin. Ainoa tie muutokseen ei ollut kuitenkaan alan tekeminen tieteellisyyden kautta uskottavaksi. Apulaisprofessori Sirkka-Liisa Heiskanen-Mäkelä kertoi Opuksen lehteen tehdyssä haastattelussa vuonna 1978 yhä opettavaisen esimerkin siitä, kuinka asenne alaa kohtaa ratkaisee. Hänen mukaansa Englannissa humanistisen alan yliopistokoulutusta arvostetaan eri tavalla, sillä sen katsotaan antavan mahdollisuudet mihin vain. Myös käytännön asioissa ja asiakaspalvelussa humanistisista aineista saatu näkemys on eduksi. Esimerkiksi läänin taidetoimikunnan sihteerinäkin ihmisten käsittely on tärkeää, ja siihen saa kokemusta humanistisista opinnoista. Tämä sanoma on yhä tärkeä. Työllistymisessä ei ole välttämättä kysymys siitä, ettei meitä kouluteta oikein vaan siinä, ettemme osaa nähdä mahdollisuuksiamme.

Huolta kannettiin myös siitä, millaisia valmiuksia kirjallisuuden opinnot antavat työllistymiseen. Ilmeisesti 1980-vuodelta kirjoitus Helsingin ylioppilaskunnan Ylioppilaslehdessä alkaa seuraavasti: "Kirjallisuustiede on oppiaine, joka ei valmista suoranaisesti mihinkään." Työllisyysnäkymät eivät siis olleet opiskelijoiden näkökulmasta hyvät, mihin Opuskin kiinnitti huomiota. Ainejärjestö teki kuitenkin noina aikoina tutustumiskäyntejä kustantamoihin ja kutsui kirjailijoita ja kustantamoista ihmisiä pitämään esitelmiä seminaareissa. Yhteys työelämän ja opiskelijoiden välillä oli siis kaikesta huolimatta läheisempi ja opiskelijalle näkyvämpi kuin nykyään.

Ainakin itselläni pyöri ihan vastaavanlaisia ajatuksia opiskellessani kirjallisuutta 2000-luvun puolessa välissä. Silloin tosin tuntui, että ongelmat johtuvat nykykulttuurin aiheuttamasta kirjallisuuden ja humanististen aineiden alennustilasta, ja parikymmentä vuotta sitten asiat olivat varmasti paljon paremmin. On lohdullista huomata, että nykyään ei ole mitään erityistä alennustilaa, vaan huoli ollut olemassa ainakin yhtä kauan kuin Opus. Toisaalta on ikävää, että mikään ei ole muuttunut. Erityisesti toivoisi, että opetus paranisi, eivätkä samat tunnetut ongelmat olisi läsnä vuosikymmenestä toiseen.

Erona Opuksen alkuajoissa verrattuna nykyiseen on asenne ongelmiin: aikaisemmin niistä keskusteltiin. Kirjallisuuden ainejärjestöt pitivät seminaareja, tekivät kannanottoja ja olivat perustamassa liittoa, mikä toisi esiin ongelmat. Nykyään ongelmista ja epäilyksistä ei enää puhuta. Jokainen yksittäinen kirjallisuuden opiskelija voi hautoa niitä päässään, mutta ei uskalla puhua niistä ääneen. Sydämessä on pelko, että jos nämä asiat olisivat julkisia, kirjallisuuden tutkimus menettäisi viimeisenkin uskottavuuden rippeensä ja lopetettaisiin tuottamattomana. Ilmeisesti 70- ja 80-luvun vaihteessa uskottiin, että asioista pitää keskustella, sillä silloin ne voidaan korjata. Nyt olemme vajonneet apatiaan, jossa asioita ei voi muuttaa. Ehkä meidän pitäisi kuitenkin rohkeasti nostaa taas esille ongelmat ja nähdä ne haasteina, jotka voi ylittää, jotta kirjallisuuden opiskelijoiden ei tarvitsisi hautoa niitä sisällään vuosikymmenestä toiseen?

Muistelmia Opuksen alkuajoilta

Nykyäänkin kirjallisuuden laitoksella vaikuttava Risto Niemi-Pynttäri oli Opuksen ensimmäisessä hallituksessa mukana. Hän muistelee Opuksen alkuaikoja seuraavasti:

--

70-luvun lopun Opus oli poliittinen solu ja keskustelupiiri

Opukseen liittyvät mielikuvani 70-luvun lopulta liittyvät kahteen asiaan. Opuksen keskusteluillat Rentukan kabinetissa olivat erittäin hyviä ja opettavaisia. Toinen muistikuva liittyy siihen, että Opus oli alkuvaiheessaan tiukan linjan kommunistinen ainejärjestö.

Poliittinen opiskelijaliike oli voimissaan 1970-luvun lopulla, ja sen kärkenä toimivat kommunistiseen opiskelijaliittoon kuuluneet taistolais-opiskelijat. Niin oli silloisessa Opuksessakin, enemmistö oli taistolaisia. Minut valittiin hallitukseen Keskustaopiskelijoiden edustajana, mukana oli myös yksi demari niin, että Opuksen hallitusta voitiin sanoa laajapohjaiseksi.

Kaikki me kannoimme kyyhysnappia rintapielessä eli kuuluimme Suomen Rauhanpuolustajiin ja olimme neuvostomyönteisiä. Kaikki me osallistuimme Punaperjantaihin yksinkertaisesti siksi, että ne pidettiin Ilokivessä, ja palopuheiden jälkeen alkoivat aina viikonlopun parhaat bileet.

Opus oli niin sanotusti yksi opiskelijaliikkeen toimintasolu. Siinä oli hyviäkin puolia. 70-luvun opiskelijaliike oli niin voimakas että, se pystyi vaikuttamaan esimerkiksi Opetusministeriöön, Jyväskylän yliopiston hallintoon, yksittäisiin tiedekuntiin ja Jyväskylän kaupunkiin.

Opuksen nimissä kutsuttiin opiskelijoita mielenosoituksiin ja joukkokokouksiin yliopiston päärakennukseen. Opuksen hallitus allekirjoitti valtavat määrät kannanottoja ja julkilausumia demokratian ja opiskelijoiden etujen puolesta. Siellä se Opuksen nimi komeili lukuisten muitten ainejärjestöjen joukossa, kun opiskelijaliike vaati Jyväskylän yliopistoon demokratiaa.

Tuo opiskelijan etujen ajaminen oli tärkeää. Mutta poliittisten virheiden määrä oli kertynyt varsin raskaaksi. Kukaan meistä ei välittänyt siitä, mitä neuvostoliittolaiset tekivät Virossa samaan aikaan, vaikka kuitenkin tiesimme. Eräs opettajamme, Pekka Lilja, kertoi kyllä Viron tilanteesta luennoillaan.

Ehkä surkuhupaisin esimerkki tuon ajan Opuksen puhdasoppisuudesta liittyy Kirjallisuuden laitoksen silloisen tuntiopettajan, Keijo Virtasen Katovuotta -novellikokoelmaan 1977. Kun novellit ilmestyivät, omasta piiristä tulleen kirjailijan teos päätettiin heti ottaa kirjallisuusillassa luettavaksi ja keskusteltavaksi.

Keskustelujen jälkeen vallalle oli noussut käsitys, että Katovuoden realismi ei ole erityisen hyvää, vaan että se lankeaa liian usein naturalismiin. Julkilausumista niin innostunut Opuksen hallitus päätti sitten antaa Keijo Virtaselle lausunnon. Yllä mainitun kritiikin jälkeen siinä kannustettiin nuorta kirjailijaa perehtymään sosialistiseen realismiin seuraavaa romaania kirjoittaessaan.

Tuo kaikki tuntuu nyt strategiapeliltä, jossa olimme mukana. Ja sitten, aivan kuin yhdessä yössä pelin säännöt muuttuivat ja ahdistava julkilausumatehtailu loppui.

Opuksen tiukat taistolaiset olivat muuttuneet filosofeiksi. Suuri osa silloisesta Opuksen hallituksesta vaihtoi 80-luvulla pääaineekseen filosofian, niin tein minäkin muutamaksi vuodeksi.

Tämän taustalla ovat osaltaan Opuksen kirjallisuusillat, niihin osallistuimme noin kerran kuussa. Tavallisin alustuksen pitäjä oli assistentti Erkki Vainikkala, pyysimme häntä alustuksen pitäjäksi niin usein kun uskalsimme, koska hänen alustuksensa olivat parhaita. Marxilaisen kirjallisuusteorian lisäksi hän puhui kiinnostavasti myös Frankfurtin koulukunnan filosofiasta tai Roland Bartheista.

Istuimme Rentukan raskassävyisessä kabinetissa, ruskean ja myrkynvihreän keskellä, ilma raskaana tupakansavusta käsissämme paksusta lasista muotoillut tuopit. Ja kun vetäydyimme Kortepohjan ylioppilaskylän koppeihimme, jatkoimme kirjallisuusteorian lukemista.

--

Takaisin nykyaikaan

Opuksen historia laittaa ajattelemaan kaikkia mahdollisuuksia, mitä ainejärjestöillä on. Eikö olisi vieläkin mukava istua kirjallisissailtamissa ja keskustella syvällisesti kirjallisuudesta kanssaopiskelijoiden kanssa? Tai käydä tutustumassa kustantamoihin ja tavata vuosittain kirjallisuuden opiskelijoita muilta paikkakunnilta? Ehkä historiasta voi löytyä uusia toteutettavia ideoita.

Uusien ideoiden toteuttaminen ja perinteiden luominen on helppoa opiskelijayhteisöissä, joissa jäsenistö vaihtuu joka vuosi. Olen opiskellut lähes kymmenen vuotta yliopistolla ja jo omanakin opiskeluaikanani monet pienet asiat ovat muuttuneet. Esimerkiksi aloitusvuotenani fuksiaiset pidettiin Lillukassa hyvin yhteisöllisessä hengessä. Kaikki osallistuivat ohjelmaan opiskeluvuosiin katsomatta. Rastien kiertäminen on vähitellen kehittynyt nykyiseen muotoonsa, joka vastaa monien muiden ainejärjestöjen fuksiaisia.

Olen ollut myös mukana luomassa perinteitä. Esimerkiksi 2000-luvun lopussa rohkaisin itseni menemään Opuksen kokoukseen ehdottamaan, että Opus lähtisi sitseille ensimmäisen kerran. Tämän jälkeen sitsit ovatkin pysyneet enemmän tai vähemmän Opuksen vuosittaisessa ohjelmassa. Myös ilmeisesti tänäkin keväänä järjestettävät toogabileet lähtivät liikkeelle aloitteestani. Halusin järjestää filosofien kanssa bileet, joten kysyin heiltä sopisiko yhdessä juhlien järjestäminen. Aluksi filosofit olivat hiukan epäileväisiä bileiden onnistumisesta, sillä opuslaiset olivat kuulema varsin huonoja ottamaan viinaa. Joinain vuosina Opuksessa on ollutkin politiikka, että ainejärjestö ei maksa alkoholia, mutta sain kuitenkin filosofit vakuuteltua lähtemään mukaan. Lähtekää siis rohkeasti toteuttamaan omia ideoitanne, sillä ne voivat saada ihan oman elämänsä.

Opuksella on pitkä historia, mutta miten se selviää jatkossa? Enää ei tule kirjallisuuden fukseja laitokselle, mikä on suuri muutos. Kuoleeko Opus ja sen paikan vie uusi taideaineiden ainejärjestö vai säilyykö kirjallisuuteen erikoistunut ainejärjestö jossain muodossa? Te päätätte sen. Olkaa siis aktiivisia ja tehkää ainejärjestöstä, oli sen muoto mitä tahansa, itsenne näköinen. Kuka vain voi tehdä ideoistaan perinteitä ja muokata tulevien kirjallisuuden opiskelijoiden näkemyksiä ainejärjestöstä ja opinnoista.