torstai 10. joulukuuta 2015

10. luukku

Joulusäröjä

Milka Räisänen


”Mä muistan mun lapsuudenjouluista sen, et me keräännyttiin aina isän suvun voimin mummolaan. Mä pelkäsin pukkia, jota kaikki muut odottivat superinnokkaina. Mummolla oli pyöreä pöytä, jonka päällä oli pitkä liina, ja mä menin aina sen alle piiloon. Kaikki vaan nauroivat mulle ja yrittivät houkutella mut istumaan pukin polvelle. Mut mähän en tullut, kattelin vaan sieltä alhaalta. Se oli ihan kauheeta.” 
- Laura Kaipainen



”Viime jouluna mä olin naapurissa katsomassa, kun joulupukki jakoi lahjoja meidän serkkujen lapsille. Ne lapset saivat hirveät kasat paketteja ja odottivat sormet syyhyten siihen asti kunnes pukki lähti ja annettin lupa avata lahjat. Mä ajattelin, että tässä nyt mukavasti katsellaan kun lapset avaavat lahjoja, mutta ei mitään – se koko tupa räjähti, lapset kiljuivat ja syöksyivät sinne oman kasan keskelle. Ne ottivat jonkun paketin käteen, repivät siitä paperit, katsoivat sitä puoli sekuntia, ”jee mä sain tän”, ja sit se vaan viskattiin pois ja tartuttiin seuraavaan. Kymmenen minuutin ajan ne vaan tuhosi kaiken siinä edessään. Mä menin seisomaan seinää vasten, en halunnut kuolla sinne kaaoksen keskelle. Sydämeni särkyi sitä katsellessa, se oli ihan hirveetä. Kapitalismi on tappanut joulun hengen.” 
- Riika Tyhtilä



”Meidän pihalla oli joka vuosi joulujuhla, jossa oli joulupukki. Mä olin jo vähän isompi, kun mä päätin, että totta kai mä saan vetää sitä parrasta. Se suuttu, ja sillä oli keppi, jolla se yritti hakata mua!” 
- Aino Levaniemi

”Mä sain lapsena joululahjaksi Jurassic Park VHS-kasetin. Me mentiin kattomaan sitä mummolaan ja isä kelas kaikki väkivaltaiset kohtaukset yli.” 
- Joonas Sutinen



”Mä olin varmaan kuusivuotias silloin, vietettiin mun lapsuudenkodissa joulua ja mun aikuiset isosiskot perheineen olivat myös paikalla. Mä odotin joulupukin tuloa kovasti. Jossain vaiheessa toinen mun isosiskoista meni vessaan ja oli siellä aika pitkään. Mulle tuli jotain asiaa sille ja mä lähdin etsimään sitä, kun mä kuulin kolinaa eteisestä – joulupukki oli siellä. Ei siinä sit mitään, mentiin joulupukin kanssa peremmälle olohuoneeseen ja pukki rupes jo jakamaan lahjoja, kun mä aloin miettiä, että nyt on pukin äänessä jotain hirveän tuttua. Mietin sitä ääntä tosi pitkään, ja oikeastaan heti joulupukin lähtemisen jälkeen siskoni tuli sieltä vessasta, jonka ovi oli siellä eteisessä. Sit mä tajusin et ei hyvänen aika, eihän se ollutkaan joulupukki vaan mun sisko. Se oli tosi kipeä paikka, mä itkin silloin illalla aika paljon.” 
- Sampo Keski-Lusa

”Mä pelkään, et jonain päivänä se Kompassin tähti tippuu sieltä ja mä jään sen alle. Se näyttää olevan aika heikosti kiinni ja ihan niin kuin ne narut ois vähän löystynyt. Jos tuulee, se huojuu ihan hirveästi. Se on vaan koko ajan alempana ja alempana ja joku päivä se vaan putoaa.” 
- Veera Mietola


Kuvat ovat äitini vanhasta nuottivihkosta ”Lasten omat joululaulut” (Fazer), jonka pianokappaleita soitin itsekin pienenä. Kuvitukset on tehnyt Helena Mannio, nuottisovitukset Einari Marvia.



1 kommentti :