PERHEPÄIVÄHOITAJAN VAPAAPÄIVÄ

Laura Väänänen

Kello on neljä neljäkymmentäviisi. Mä tiedän sen siitä, kun Keke tulee herättämään mut. Se ei paljon tee eroa työpäivien ja vapaapäivien välillä, mutta se ei oikeastaan haittaa mua, koska mä olen aamuvirkku. Ja kuinka moni voi sanoa, että ne ei tarvitse herätyskelloa, koska niillä on kissa sitä virkaa hoitamassa? Mä aina sanon, että Kekellä on torkutustoimintokin. Jos mä en herää siihen, kun se hyppää meidän sänkyyn, niin sitten mä herään sen kehräykseen. Keke on siis lihava, mutta kun se tuli meille, niin se oli jo 12-vuotias, ja mä ajattelin, että en mä enää sen ikäistä kissaa laihdutuskuurille laita. Nauttikoon loppuelämästään, kunhan nyt ei enempää liho. Mutta se on ollut mulla nyt kymmenen vuotta. Ei se kyllä ole lihonut.

            Kun Keke väistää, niin mä tarkistan lipun. Mulla on semmonen systeemi, että mä laitan makuuhuoneen korkkitaululle lipun sen mukaan, että millainen päivä on tulossa. Vihreä lippu tarkottaa, että ainakin joku lapsista tulee. Keltainen lippu tarkottaa, että lapset eivät tule, mutta Varjuksella on vapaapäivä. Ja pääkallolippu tarkottaa sitten sitä, että ei ole tulossa lapsia ja Varjuskin aikaisintaan illalla. Taululla on pääkallolippu. Ei auta.

            Mä otan kupin teetä ja sämpylät, kun niitä jäi eiliseltä yli. Meillä oli lasten kanssa leipomista, kun sato koko päivän. Enempää mä en jää hidastelemaan. Jos aamulla jää, niin siinä menee koko päivä. Ensiks mä siivoan leikkihuoneen.

            Työpöydän alla lukee “KAKKA RITVA”. Se on sellanen matala lasten pöytä ja mä kopsautan siihen pääni kun mua rupeaa naurattamaan se kirjoitus niin paljon että sätkytyttää. Mä tunnistan syylliset käsialasta. Penni ja Neppa opettelee just kirjaimia ja Karla on varmasti sanellut niille, että mitä pitää kirjoittaa.

            Penni ja Neppa on neljävuotiaat kaksoset. Nyt on huhtikuu, ja ne ovat olleet mulla viime elokuusta saakka, niin kuin Lulu. Pennistä ja Nepasta mä aina ajattelen, että tuokaa vaan ihmiset oikeasti lapsenne hoitoon, ei se niille ainakaan pahaa tee. En yhtään sano, etteikö niitä kotona rakastettaisi, ihan selvästi rakastetaan varmasti yli kaiken, mutta ei niillä kyllä ihan se päivärytmi ja rajat ole hallussa. Mutta Ritva-tätin kanssa harjotellaan, ja siitä ne suuttuukin mulle usein, mutta ei enää yhtä paljon kuin syksyllä.

            Mä jätän KAKKA RITVAN paikoilleen, siivoillaan se sitten yhdessä.

            Isommilta tytöiltä mä vaihdan petivaatteet, mutta Lulun petarit on ihan ok. Ne mä vaihdoin eilen, kun sattui pieni pissavahinko, kun päiväunilla oli tullut niin paljon pissaa, että vaippa fuskasi. Mä nostan Lulun pehmokoiran valmiiksi sen tyynylle, että se on siinä heti maanantaina, kun Lulu tulee.

            Lulu on sellanen ihan musta tyttö, että en ole niin mustaa ihmistä ennen nähnyt, enkä niin pyöreää. Se on vähän kuin pullapoika. Ja se on puolitoistavuotias, mutta se ei oikein vielä kävele.  Puhuu kyllä kuin mikä, ja siitäkös sen äiti aina ilahtuu. Kun Afrikan Tähti tulee hakemaan Lulua, niin Lulu huutaa missä milloisestakin istumapaikastaan, että: “Äitiiiii!” Mä kutsun Lulun äitiä mielessäni Afrikan Tähdeksi, enkä tietenkään sille tästä mitään sano, mutta sen vain sanon, että siinä on kaunis nainen. Niin ei Lulu varmaankaan muuten niin taitavasti puhuisi, mutta kun sillä on Karla opettamassa. Karla on ollut mulla jo pitkään, yhdeksänkuukautisesta asti. Nyt se on jo niin iso tyttö, että se menee ensi syksynä eskariin.

            Mä lämmitän välissä kasvissosekeiton, syön sen ja vien sitten Keken ulos. Mä laitan sille aina valjaat, vaikka ei se kyllä mihinkään lähtisi. Mä otan roskapussitkin, että vien ne samalla. Kemppainen sattuu roskakatokselle, on lähdössä sauvakävelemään. Se oikein pysähtyy siihen, iskee sauvojensa kärjet pihamaahan ja käy sauvanojaan. Sitten se kyselee, että onko mulla ihan vapaapäivä, kun ei niitä lapsia näy. Ja että mahtaa olla mukavaa, kun on ne lapset, että on jotakin tekemistä, ja kyllähän mä ymmärrän, että se on varmasti yksinäinen, mutta vastaan kuitenkin, että onhan se ihanaa, niin ihanat lapset, pysyy itsekin vähän niin kuin nuorempana, vaikka kyllä se on joskus rankkaa, enkä mäkään enää mikään nuori ihminen ole, enkä oikein aina meinaisi pysyä perässä, mutta noita en sano, ja Kekekin alkaa sopivasti vetää pikkumetsään, vaikka ei se tavallisesti vedä mihinkään. Kemppainen vetää omat sauvansa irti pihamaasta ja lähtee isoa tietä pitkin.

            Karlan äiti on suositellut mulle elokuvaa. Sen nimi on Rakkautta ennen auringonlaskua. Karlan äiti on laiha ja sanonko että jotenkin melkein läpinäkyvä. Mä aina ajattelen, että ettei vain seuraava tuulenpuuska veisi pois. Ei se alussa sellainen ollut, mutta siihen se on mennyt. Karlan äiti on opettaja, ja mä aina sanon, että älkää ihmiset vain ruvetko opettajiksi, se imee ihmisestä kaiken ilon ja elämänhalun. Varjus on laitellut sen elokuvan mulle valmiiksi, en mä itse osaisikaan. Otan vähän jäätelöä sulamaan ja sulamista odotellessa suunnittelen seuraavan viikon ruokalistan. Muistelen, että mitä tytöt on toivoneet. Karla pyysi lohisoppaa ja kaksoset pitsaa. Lulu oli samaa mieltä, herranen aika miten hyväsyömäinen lapsi. Pitsa voidaan sitten päällystää yhdessä. Kirjoitan sen perjantain kohdalle.

            Kun ovi käy, niin mä tajuan heti, että olen torkkunut varmaankin ainakin kaksi tuntia. Seinäkello on raksuttanut sekunteja, Keke on kehrännyt, jäätelö on silitellyt vatsanpohjaa ja elokuvassa on vain puhuttu. Varjus kurkkaa ovelta ennen kuin rymistelee takaisin eteiseen työkamppeitansa riisumaan. Varjuksen hymykuopista mulle jotenkin palautuu mieleen sen elokuvan loppu ja sanonko että eroottisen näköinen Ethan Hawke. Taidan vähän punehtua, kun Varjus tulee siihen lurjustelemaan, että täällähän taitaa olla hyvin levännyt emäntä ja että isikarhu kaipaisi vähän vatsanrapsuttajaa. Tällaisia mitä nyt meillä.

            Illalla mä laitan korkkitaululle keltaisen lipun. Varjus sanoo ajeluttavansa mut huomenna sinne uuteen kahvilaan, kun se tietää, että mä tykkään kahviloista, mutta mä sanon, että kävellään niin saadaan raikasta ulkoilmaa. Sitä mä en sano, että samalla tavalla kuin katson ettei Keke liho niin samalla tavalla mä huolehdin Varjuksestakin.

            Ennen kuin mä nukahdan, niin mä mietin Karlaa, ja että rutistan sitä sitten oikein lujaa. “Ritva, puristusrutistus”, niin se aina sanoo.