perjantai 17. toukokuuta 2013

Reportaasi

Pelkoa ja inhoa Tammer Forsissa - Sekä erinäisiä obskuureja tilanteita

ANNIINA MERONEN & JOONAS SUTINEN


Kuva: Joonas Puuppo
Tämä on tarina rohkeudesta. Tarina siitä, kuinka urheat opuslaiset selviävät mustan makkaran mekkaan ja osaavat soluttautua eri kaupungista kotoisin olevien lajitovereidensa seuraan. Osaako jyväskyläläinen kirjallisuudenopiskelija verkostoitua, vai onko heimomme nurkkakuntainen ja sisäsiittoinen kuin... no kuin. Se selviää pian, jos jatkat lukemista. Jos et jatka, asia ei selviä ja viime numerossa ennustettu maailmanloppu tulee sittenkin. Ja siitä et tule selviämään ainakaan sinä (toim. huom. suom. jatka nyt vaan sitä lukemista, mikäli piiloviesti ei mennyt perille).














(toim. huom. Joonaksen osuudet on kirjoitettu kursiivilla.)


Päivä 1/2


Erinäisten mutkien kautta heimomme jäsenet ovat selvinneet Ravintola Artturin ovelle. Tämän ravintolan saunalla on määrä tapahtua tänään suuri kokoontuminen, jossa tulemme tapaamaan esimerkiksi tamperelaisia, helsinkiläisiä ja turkulaisia (nyt pelottaa). Olemme jo havainneet, että Tampere on isompi kuin Jyväskylä, että Tampereella todella on perjantairuuhkia ja että Tampereen Sokoksella on jäätelöbaari, jollaiseen ainakaan kukaan joukkiomme jäsenistä ei ole törmännyt Jyväskylässä. Ensimmäinen katkeruuden aihe on siis keksitty jo ennen kuin olemme tavanneet ainuttakaan tamperelaista kirjallisuudenopiskelijaa. Hyvin menee.

Käymme sisään juottolaan ja hetken epäröinnin jälkeen rohkein uskaltaa kysyä baarimikolta, miten saunalle pääsee. Joudumme kiipeämään ylös tuskaisan pitkät portaat (joku saattaa myös käyttää hissiä, mutta nimiä en mainitse, jottei synny vaikutelmaa siitä, että useampikin meistä kuuluisi ns. heikompaan ainekseen).

Saunan ovella ehdimme vielä miettiä, millaisen vaikutelman aiomme tehdä. Emme kuitenkaan päädy mihinkään ratkaisuun, ennen kuin ovi jo sysätään auki ja edessämme parveilee tusinoittain lajitovereita.

Aluksi tunnelma on suomalaiskansallisen vaivautunut. Joitakin tutustumisyrityksiä tehdään, pikkuhiljaa ihmiset alkavat jutella muidenkin kuin oman ainejärjestönsä edustajien kanssa. Boolimaljat seisovat pöydällä autuaan koskemattomina, kaikki odottavat pahvimukien (!) saapumista ja availevat viinipullojaan.


Vihdoin mukit tuodaan. Opuksen ympäristövastaavana moraalini ja eettinen venymiskykyni viedään äärirajoilleen. Valitettavasti en kuitenkaan ole ehtinyt ajatella asiaa etukäteen, ja ainut vaihtoehtoinen astia on oma viinipulloni, joka sekin on vielä miltei täynnä. Vaihtoehtoni on siis juoda pullo ykkösellä ja täyttää se boolilla tai tyytyä pahvimukiin. Arvioituani tilannetta hetken totean, etten ole treenannut maksaani vielä tarpeeksi suoriutuakseni kunniakkaasti ensinmainitusta toimenpiteestä. Kirjoitan mukiin nimeni ja neuvon muita tekemään samoin. On sentään kyse paitsi luonnosta, myös uskottavuudesta.

Alkoholin virratessa väkijoukon elimistössä yhä vuolaammin huomaamme silloin tällöin juttelevamme myös tamperelaisten, helsinkiläisten ja turkulaisten kanssa. Väkijoukko sekoittuu viimeistään, kun meidät laitetaan esittämään pantomiimiesityksiä klassikkokirjallisuudesta.  Näemme lyhyttulkintoja muun muassa Muodonmuutoksesta, Frankensteinista ja mitä näitä nyt olikaan (tässä vaiheessa muisti on alkanut ilmiselvästi heikentyä).

Pohdimme myös boolin olemusta. Niitä on tarjolla kahta sorttia: puna- ja valkoviinipohjaista. Viineistä päästäänkin helposti lempiaiheeseemme eli politiikkaan. Siispä: punainen vai keltainen? Joonas toteaa valkoviinin värisen arvomaailman olevan turhan kusinen, päädymme siis punaiseen. Punainen puolue on mahtipohtisen romanttisen vision varassa toimiva, raivoa voimavaranaan käyttävä suurten tunteiden puolue. Tämä on sanottava joukoturkkamaisesti jokaista lihasta jännittäen.

Tämäkin oli tietysti kirjattava runovihkoon, jotta sen muistaisi myöhemminkin. Paitsi hatariin muistikuviin, käsilläsi oleva juttu pohjaa siis myös hataralla käsialalla töherrettyihin muistiinpanoihin. Keskustelemme siitäkin, kuinka epäselvä käsiala suojaa sydänvertaan vihkoihinsa vuodattavaa runotyttöä noloilta hetkiltä: kukaan ei ymmärrä salakirjoitukselta näyttävää kieltä.

Miksi helvetissä muuten pitää ihmisen istua aina bileissä oviaukkoon? Onko kyseessä jokin salaperäinen vaisto, freudilainen halu tulla toisten runnomaksi vai kenties tarve olla aina muiden tiellä? Seuraa metafyysisiä pohdintoja ja syvä-analyyseja Metallican Death Magnetic –levystä, joka soi taustalla (miksi helvetissä tämäkin piti kirjoittaa ylös? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia).

Keskustelemme myös kirjallisuudesta: Helsinki kuulemma vaikenee Jaakko Yli-juonikkaan Neuromaanista, kertoo helsinkiläinen. Tamperelaisten kanssa tulen henkilökohtaisesti yksimielisyyteen siitä, että Kafka oli väärinymmärretty koomikko.

Keittiössä koetan luoda ihmiskontakteja tarjoamalla rommia kanssaihmisille. Muuan nuori mies tarttuu syöttiin; kaveri ottaa pullon käteensä ja alkaa selittää omia nuhakokemuksiaan mainostettuani rommia taudinkarkoitusjuomista parhaaksi. Seuraa hyvin hämärä kuvaus jonka pääpointti lienee se, että kipeänä ollessa tuntuu siltä kuin joukko myyriä kaivelisi tunneleita pään sisällä. Ömm, aivan. Eksentrisen oloinen heppu. Eipä ainakaan pelota, että sanoisin mitään turhan järjetöntä. Tajuan tilaisuuden tulleen; nokkela popkulttuuriviittaus kehiin ja keskustelu varmasti lähtee liikenteeseen kuin rasvattu salama! Yskäisen ja heitän kehiin ensimmäisen jutun, mikä mieleeni tulee:

”Joo, näin YUP:n tuotantoa siteeratakseni, minä olen myyrä, mätäpussit! Heh heh...”

Obskuuri, typerä ja tilanteeseen jälkeenpäin katsottuna täysin sopimaton viittaus menee täysin ohi, vähemmän yllättäen. Voi paska. Kylmä tuuli puhaltaa ja lännenelokuvista tuttu risupallo pyörähtää ohi jossain näkökentän kulmilla... Vaivaantuneen hiljaisuuden rikkoo vain uuden tuttavani tiivistävä kommentti: ”Oot aika outo tyyppi...”. Tämän tosiasian todettuaan hän ottaa hörpyn pullosta ja irvistää kuin myrkkyä niellyt. Tiivistys muuttaa muotoaan saman tien:

”...oot aika inhottava tyyppi”.

Tyylikäs ensivaikutelma on luotu. Lienee aika vaihtaa huonetta.

Ennen puoltayötä on Tuhkimon lähdettävä kotiin. Niin siis myös meidän on siirryttävä pois Artturin saunan tiloista, jotka totisesti tuntuvat saunalta, vaikkei olisi käynyt edes suihkun puolella. Väkeä on ja viinaa on. Harmi, että jatkoilla hieman hajaannumme muusta porukasta.

Jatkopaikan pöydässä pohdimme ratkaisua ongelmaan, jonka nimi on Kolme Joonasta Hallituksessa. Olisihan tökeröä käyttää aina vain henkilöiden sukunimiä. Eräs Joonaksista keksii ratkaisun: Hän tahtoo nimensä kirjoitettavan latinalaisin kirjaimin. Harmi, että me muut emme osaa latinaa, on siis tyytyminen roomalaisiin numeroihin. Hallituksessa on siis tätä nykyä kolme aristokraattia: Joonas I, Joonas II ja Joonas III, virkaanastumisjärjestyksessä.

Yritämme vielä karaokea, mutta turhaan. Havittelemamme karaokebaari on nimittäin suljettu juuri kun pääsemme ovelle. Sekä Tampere, että meidän äänihuulemme säästyvät rääkkäykseltä. Päätämme lähteä kotiin: on edessä uusi päivä, ja meidän on määrä vielä selviytyä Elävän kirjallisuuden festivaaleille ja illalla Tiiliskiviklubille ravintola Telakalle. On levättävä, sillä huomenna aiomme käyttää kaikki voimavaramme ja verkostoitua nopeammin kuin kiikkiin jääneet ahvenet (toim. huom. olikohan tuo nyt sittenkään niin pätevä vertaus?).






Päivä 2/2

Lauantaina joukkiomme on kivasti hajaantunut, tai se vähä mitä Tampereella siitä jäljellä vielä on. Elävän kirjallisuuden festivaalille tiensä lopulta tuntuu harva löytävän, ja oma osani seurueestakin on paikalla vasta kahden maissa. Akateeminen vartti venyy ja paukkuu! Ruokaillessa tulee todettua että kookoskasviskeitto ja fetasalaatti ovat hienoja, hienoja asioita. Samoin kuin se, että kahdeksan euron hintaisen aterian ohessa voi litkiä mehua niin paljon kuin haluaa. Jostain syystä sitä meneekin alas lasitolkulla.

Illemmalla luvassa on vielä Tiiliskivi-klubi Telakalla. Sinällään miellyttävä tapahtuma kärsii allekirjoittaneen osalta kisaväsymyksestä; paikka itsessään on mitä miellyttävin, illan ohjelma on oivallinen ja meininki mukiinmenevä. Jotenkin vain tilanne jää etäiseksi. Tietenkin asiaan saattaa vaikuttaa sekin, että istun pöydän päässä ja toisessa päässä on pylväs, joka aika tehokkaasti sabotoi näköyhteyttä lavaa kohti... Tapahtuma jää kesken tosin muutenkin, sillä olen tapaamassa hyvää ystävää Tampereen keskustassa. Ennen lähtöäni törmään vielä edellisillan tuttavaani, joka ilmeisesti ei muista myyrä- ja rommiepisodista mitään. Suuren helpotuksen vallatessa mieleni tyhjennän tuoppini ja katoan Tampereen yöhön.

Näin sivuhuomautuksena mainittakoon kyseisestä loppuillasta, että huomaan yhtäkkiä päätyneeni syrjäiseen mutta siististi sisustettuun baariin, jossa hämmentävän innokas tiskijukka huudattaa vanhentuneen oloista teknobiittiä, ja seinälle heijastetaan Myyrä-piirrossarjan jaksoja. Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, anyone?

Sunnuntaina junassa edellisten päivien kulttuurilliset vaikutteet ottavat alitajunnassa vallan. Huomaan yhtäkkiä kirjoittaneeni ylös sivun verran tekstiä novelliin, jonka tekemistä olen miettinyt liki vuoden ajan, minkä lisäksi idea jonkinlaisesta paperihahmoin toteutetusta animaatiosta alkaa kehkeytyä mielessä. Tätä se Tampere teettää! Henkinen baskeri kallellaan astun ulos junasta kuin uudestisyntyneenä, täynnä intoa ja tarmoa. Kotioven avauduttua näen pölynimurin, jonka jätin keskelle mattoa pari päivää aiemmin; nyt on oiva tilaisuus pistää asiat järjestykseen ja aloittaa uusi, luova ja tuottelias elämä!

Imuroin lopulta kuusi päivää myöhemmin. 

--

Shoutbox

Jyväskyläläinen kirjallisuudenopiskelija on kaukaa viisas: hän käy Mäkkärissä jo ennen baaria. Saamme taivuteltua mukaan myös erään tamperelaisen. Hän näyttää meille, kuinka humanisti voi olla uskottava pikaruokalassakin. Tapa on seuraava: Heti annoksesi saatuasi pakene pöytään vaivihkaa. Mössää hampurilainen sen näköiseksi, että se näyttää dyykkausmuonalta. Sitten puhu kovaan ääneen siitä, kuinka et kuuna päivänä maksaisi tämän ylikansallisen yhtiön ruuasta senttiäkään, tulitpa vain roskisreissun päätteeksi lämpimään istumaan. Jos haluat saavuttaa maksimiuskottavuuden, aterioi ulkona. Tämä on tosin se epämukavampi tapa, ja lämpimässä roskaruuan hajussa istumisen idea ja pointti menee tavallaan hukkaan.  Tämän jutun pointti taas oli kertoa verkostoitumisesta, eli tarvitaan myös toinen perustelu: sisätiloissa saat helpommin ystäviä, sillä ihmiset keskittyvät palelemisen sijaan myös syömiseen ja ovat todennäköisesti mukavammalla tuulella, elleivät pelkää sinun varastavan heidän big macinsa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti