sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Corpuksen hallitus esittäytyy, osa 3


                 Innimari Hyvärinen ympäristövastaava, taidehistorian oppiainevastaava,           hallituksen jäsen

Aikojen alussa, kun maa oli vielä tuore ja dinosaurukset vaelsivat, kolme suurta jättiläistä kohtasi toisensa muinaisen Suomen maaperällä. Tovin tuumattuaan he päättivät yhdistää voimansa luodakseen uuden monipäisen jättiläisen, joka olisi isompi ja voimakkaampi kuin kukaan heistä. Tämä vasta luotu jättiläinen sai myöhemmin nimekseen Corpus ja olisi tuleva vavisuttamaan maata teoillaan… Tai jotain sinne päin. Oikeasti Corpus perustettiin 2013 yhdistämään kolme ainejärjestöä (Diaario, Rana ja Opus), ja Innimari Hyvärinen oli yksi Corpuksen ensimmäisen hallituksen jäsenistä. Hallituksessa hän on ollutkin niin pitkään kuin Corpus on ollut olemassa, ja Innimarin nykyiset tehtävät ainejärjestössä ovat ympäristövastaava ja taidehistorian oppiainevastaava.
Vaikka Innimari on pikkuhiljaa poistumassa takavasemmalle kirjoitellessaan pro graduansa, hän tykkää silti vielä olla toiminnassa mukana. Opiskelijana hän on tunnollinen ja vähän ujokin, mutta Innimari sanoo lisäksi olevansa peruslaiska, jota deadlinet motivoivat viimeistään.
“Tosi kivaa, että ainejärjestötoiminnassa on paljon fukseja mukana. Uskon, että ainejärjestö ja hallitus on lähestyttävämpi kun on eri ikäisiä mukana. Kiva, jos toiminta tavoittaisi ja kiinnostaisi monia.”
Tiibetinspanieleista tykkäävä maisterivaiheen opiskelija tekee opintojaan Tampereelta käsin, mutta häntä näkee silti ajoittain Jyväskylässä. Ympäristövastaavan asemassa Innimari pitää huolta, että Corpuksen toiminta on ympäristöystävällistä, ja taidehistorian oppiainevastaavana hän vastaa aineen opintoja koskeviin kysymyksiin. Näistä asioista keskustellessa, kysyin mitä uutta Innimari ajatteli tuoda tehtäviinsä. Ideamylly käy hänellä koko ajan, mutta muut hommat syövät aikaa aika paljon. Jos jollekulle tulee joku superidea ympäristöystävällisyyden tai taidehistorian oppiaineen kehittämiseen, niin Innimari ottaa mielellään vastaan ideoita. Kehittämisideat voi laittaa Innimarille sähköpostia osoitteeseen innimari.j.hyvarinen(at)student.jyu.fi.

Innimarin loppukaneetti:
”Moi, fuksi! Toivon, että viihdyt Taikussa ja nautit yliopistoajasta. On ihan okei aluksi tuntea olevansa ihan pihalla kaikesta. Taidehissalaisia autan opiskeluasioissa parhaani mukaan, naputelkaa rohkeasti meiliä.
Aurinkoa loppukesään! Ja jos joku eksyy kesällä Ylä-Savon sydämeen Iisalameen niin täällä mä oon.”



Roosa Berg – kirjallisuuden oppiainevastaava



Hupsista-sana voisi kuvata hyvin miten Roosa Berg päätyi kirjallisuuden oppiainevastaavaksi. Ensimmäisen vuoden opiskelijana hän ei ajatellut ottavansa mitään vastuuta, mutta päätyi oppiainevastaavaksi kun häneltä kysyttiin Corpuksen kokouksessa, kiinnostaisiko häntä ottaa vastaan kyseinen pesti. Hän kyllä tunnustaa, että on kyllä tykännyt hommastaan. Kirjallisuuden oppiainevastaavana Roosa kuulostelee ja katsoo mikä on meno, ja pyrkii ylläpitämään kirjallisuuden opiskelijoiden yhteishenkeä. “Kuunnella kanssaopiskelijoiden ääntä, mikä toimii ja mikä ei kirjallisuuden opiskelussa.”

Puvustusta ja teatteria harrastava Roosa sanoo tärkeimmiksi asioikseen heti ystävien ja läheisten jälkeen villakoiran, jota hän kuvailee rakkauspaketiksi. Opiskelijana hän on omien sanojensa mukaan laiska ja kunnianhimoinen, jolle aikataulutus tuottaa ongelmia. Opiskelun lisäksi löytyy kuitenkin aikaa kavereiden kanssa hengailuun ja istuskeluun. Mikäli muuten tykkää keskustelusta, niin Roosa tunnustaa olevansa suustaan kiinni jäävää sorttia, eli keskustelu tulee soljumaan mukavasti.

Ainejärjestöstä keskustellessa Roosa sanoi huomanneensa Corpuksen olevan nuori ainejärjestö ja viihtyneensä siinä. Corpuksella on muutama perinne, kuten toogabileet ja “Corpus laskee pulkalla”, mutta Roosa toivoisi, että perinteitä voisi lisätä.

“Sinänsä positiivinen yllätys, että pääs matalalla kynnyksellä toimintaan, vaikka ei ollut ainejärjestökokemusta. Sain sellaisen kuvan aikaisemmin, että ainejärjestössä oli vanhempia opiskelijoita.”

Roosan loppukaneetti:

”Heippa “fuksiliinit”! Vielä kerran onnittelut opiskelupaikoista, olivat ne mihin Taikun pääaineeseen tahansa. Reittejä Taikuun ja Taikun sisällä on monenlaisia, ja kuten Miia sanoikin, vielä ei tarvitse tietää esim. mitä tekee “isona”. Itse suosittelen kliseisesti tulemaan yliopistolle avoimin mielin ja kokeilemaan kiinnostavia sivuaineita ja ainejärjestöhommia, oman kiinnostuksen mukaan. Jos tulee kysyttävää kirjallisuuden opiskelusta tai jostain aivan muusta, tulkaa nykäisemään hihasta tai laittakaa sähköpostia tulemaan. Lämpimästi tervetuloa Taikuun ja mukavaa loppukesää! Syksyllä nähdään!:)”


Teksti: Antti Angervo


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti