maanantai 17. marraskuuta 2014

Museon yössä – raportti yhdestä työpajasta


MARI AARNIPELTO

Jyväskylän ensimmäinen Late Nights – illat Jyväskylän museoissa -tapahtuma järjestettiin kuuraisena pyhäinpäiväniltana 1.11.2014. Kyseisessä tapahtumassa Jyväskylän taidemuseo oli auki keskiyön kellon lyöntiin asti, ja siellä oli paitsi Hannes Heikuran ja Maiju Ahlgrénin näyttelyt myös corpuslaisten järjestämää ohjelmaa. Minunkin piti olla siellä. Hengitys höyryävänä patsaana seuraten ja ruma muovikassi kädessäni heiluen kiisin läpi kauppakadun. Kirkkopuiston kohdalla ohitin Ulla Aatisen Valon kylä-teoksen ja jäin hetkeksi tuijottamaan pieniä, värikkäitä valotelttoja. Sitten ruma muovikassini heilahti. Nyt piti mennä!


Astuin museoon ennen viittä valmistelemaan Taskuhirviö-työpajaa, jonka suunnittelimme ja toteutimme toisen corpuslaisen Milka Räisäsen kanssa. Tuntui oudolta pyöriä taidemuseossa järjestäjänä, ja vaikka museo on normaalistikin auki kuuteen saakka, syntyi jännittävä kutina, että nyt sitä ollaan sulkemisajan jälkeen salaa tekemässä kaikkea. Taskuhirviö-työpajan paikka oli Taika-tilassa, jonka huikeasta materiaalivarastosta saimme ottaa käyttöön lähes kaikkea. (Tietämättömille, joihin allekirjoittanutkin kuului: Taika-tila sijaitsee toisessa kerroksessa, toisessa päässä kuin se Oravien koti.) Esille laitettiin helmiä, kiviä, kankaita, lankaa, ompelutarvikkeita, täytevanua, muovisia timantteja, pahvia, silkkipaperia, rautalankaa... Vain mielikuvitus oli rajana materiaalien valinnassa, niin kuin myöhemmin työpajaan osallistuneiden tekemissä taskuhirviöissäkin.



Materiaalipöydän antia. Kuva: Mari Aarnipelto


Taskuhirviötyöpajassa osallistujien oli tarkoitus muotoilla ja rakentaa valitsemistaan materiaaleista itselleen taskukokoinen hirviö, joka sai näyttää ihan miltä tahansa. Lähtökohtana sai käyttää jotain omaa pelkoa, mitä hirviö edustaisi. Alkuillasta työpajaan osallistui melkein pelkästään lapsia vanhempiensa kanssa, ja pian huomattiin, että varsinkin pienemmillä lapsilla pelon miettimiseen ja sen pohjalta tekemiseen oli liian vaikea keskittyä, joten he tekivät omat hirviönsä ilman tiettyä pelkoa. Monet vanhemmat osallistuivat työntekoon innolla ja kiittelivät työpajan jälkeen. Kriittisiä hetkiäkin koettiin, kun yhden pojan materiaalipöydästä valitsemat timanttikädet eivät meinanneet pysyä kiinni hirviön vartalossa. Onneksi ratkaisu löytyi, ja poika sai lähteä riemuiten hirviönsä kanssa kotiin. Iloa syntyikin siitä, että ”ai nää saa ottaa mukaan!” ja lapset kävelivät kuuleman mukaan ylpeinä ja innoissaan omien taskuhirviöidensä kanssa museon alakerrassa.


Hiukan vanhempaa porukkaa. Kuva: Mari Aarnipelto


Alkuillan jälkeen työpajaan alkoi osallistua hiukan vanhempaa porukkaa: toisia opiskelijoita, joitain vähän vanhempiakin. Taskuhirviöiden tekeminen oli aika samanlaista kuin lapsilla: työskentely ja materiaalien valitseminen oli intensiivistä ja keskittynyttä, innostunutta. Materiaaleja käytettiin mitä erilaisimmilla tavoilla. Nyt useamman lähtökohtana oli kuitenkin jokin oma pelko, minkä pohjalta hirviöt tehtiin. Näin työpajakin eli illan mittaan ja herätti eri ihmisten mukana erilaisia ajatuksia ja oivalluksia. Käsiteltävät pelotkin olivat monimuotoisia, ja ne näkyivät omaperäisesti tehdyissä hirviöissä. Kommentit kuten ”se oli terapeuttista” lämmittivät ohjaajan mieltä.

Kun työpaja alkoi, ketään ei näkynyt, ja olin varma, että nyt se oli siinä. Tekisimme Milkan kanssa sata hirviötä neljässä tunnissa (niin monen pelon käsitteleminen yhdessä illassa ei varmastikaan olisi ihan hyväksi), ja sitten vain lähtisimme kotiin. Kävi kuitenkin aivan toisin. Koko ajan tilassa oli joku tekemässä taskuhirviötään, toisina hetkinä kaikki pöydät olivat täynnä. Eri-ikäiset ihmiset pitivät palautteen perusteella pajasta kovasti. Kyllä saattoi olla iloinen.





- - -

Taskuhirviögalleria
Kuvat: MILKA RÄISÄNEN















- - -
Seuraava Late Nights järjestetään Suomen käsityön museossa 28.11.2014 klo 18–22. Teemoja ovat ekologisuus, käsityöt ja bloggaaminen. Mukana myös Corpuksen ainejärjestökahvila Kahvila Kultavatkain!

1 kommentti :

  1. Oi tosi hieno juttu ja upee galleria ;) Aivan mahtavalta kuulostaa. t.Saara

    VastaaPoista