"Kertokaa, kuinka tärkeä hän on" – yksi tarina mielenterveydestä

Masennuksen sairastaminen on kuin kaksoiselämän elämistä. Toisaalta olen sosiaalinen ja iloinen ihminen, joka ottaa kaikki huomioon. Toisaalta, toisinaan ihan samaan aikaan, kärsin paniikkikohtauksista ja itseinhosta. Vaikeinta on tavata hyvänpäiväntuttuja masennuskautena. Hymy tuntuu irvistykseltä ja luulen, että paha oloni paistaa silmistäni pakokauhuna.

Olen aina pelännyt leimautumista, vaikka mielenterveysongelmissa ei mielestäni ole mitään hävettävää. Pitkään salasin masennustani, sillä pelkäsin, että minua kohdeltaisiin eri tavalla, jos siitä tiedettäisiin. Joskus tekee kipeää seurata, kuinka ihmiset pääsevät uusiin töihin, ostavat asuntoja, saavat lapsia ja menevät elämässä eteenpäin, kun minä tunnun junnaavan paikoillani.

Vuosien aikana olen hakeutunut monta kertaa hoitoon, mutta esimerkiksi puoli vuotta kestäneen masennuskauden jälkeen alan kokea, etten tarvitse hoitoa ja haluan vain unohtaa. Masennus on kuin arvoitus, jonka salaisuuden aina välillä ratkaisen, vähäksi aikaa. Sitten taas hukkaan otteeni. Unohdan, miksi millään on mitään merkitystä ja pakkomielteisesti ajattelen itsemurhaa. Samaan aikaan kuitenkin arvostan elämää yli kaiken ja toivon, ettei loppuelämäni olisi tällaista.

Viimeisin masennuskauteni on kestänyt pian kaksi vuotta. Vuosi sitten hakeuduin hoitoon YTHS:n psykiatriselle puolelle. Olin saavuttanut pisteen, jossa ainoa vaihtoehtoni oli saada apua, sillä en enää jaksanut. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka minua voisi auttaa, mutta silti tiesin, etten pystynyt enää auttamaan itseäni. Ensimmäinen puhelinsoitto oli kamala. Olin valmistautunut siihen kuukausia ja olin aivan loppu, kun viimein soitin. Sain hyvin paljon empatiaa osakseni. Se oli jotain, mitä en ollut osannut odottaa.

Alkuvuodesta aloin käydä psykoterapiassa. Se ei ehkä ollut fiksuinta keskellä masennuskautta, mutta minun täytyi tehdä jotakin, jotta tuntisin meneväni eteenpäin. Samaan aikaan kokeilin masennuslääkkeitä. Niistä sain masennusta syventäviä sivuoireita, mutten juurikaan apua. Terapiassa käyminen on ollut vaikeimpia asioita, joita olen koskaan tehnyt. En osaa vielä sanoa, onko siitä ollut hyötyä, mutta huomaan ainakin oppineeni itsestäni uusia asioita.

Luulen, että hoidossa oleminen on pidentänyt nykyistä masennuskauttani, koska enää en vain voi työntää asioita mielestäni. Haluan ajatella, että ajan mittaan tämä työstäminen vähentää alttiuttani sairastua ja että masennuskauteni eivät ole niin syviä. Tahtoisin oppia olemaan vähemmän vaativa itselleni. En ehkä elä perinteisessä opiskelu- ja uraputkessa, mutta uskon, että tämä on nyt välttämätöntä ja paras sijoitus tulevaisuuteeni.

Minun oli hyvin vaikea myöntää itselleni, että masennus on pysyvä osa elämääni. Halusin uskoa, että jos vain löydän mielekästä tekemistä, kuten taiteen opiskelu, en enää masentuisi. Nyt olen sairastanut 15 vuotta. Toivon, että muut eivät tekisi samaa virhettä kuin minä ja viivyttäisi avun hakemista. Vaikka kirjoitankin tämän anonyymina, haluan sanoa, että mielenterveysongelmissa ei ole mitään hävettävää. En vain ole vielä valmis tulemaan ulos kaapista.

Viime aikoina olen opetellut olemaan avoimempi ja vastannut rehellisesti, kun minulta on kysytty, mitä kuuluu. Yllättävän moni vastaa, että heillä on ollut samanlaisia kokemuksia. Masentuneiden läheisille tahtoisin antaa neuvon, että kertokaa välittävänne. Vaikka te mielestänne osoittaisitte välittämistä, masentunut ei välttämättä tunne sitä. Halatkaa tai ottakaa kädestä ja kertokaa, kuinka tärkeä hän on. Kosketus ja sanat ovat todellisia asioita, eivät sairastuneen mielen harhaa.

Anonyymi

--

Maailman mielenterveyspäivää vietetään perjantaina 10. lokakuuta. Päivän avulla tahdotaan herättää

keskustelua henkisen hyvinvoinnin edistämisestä, mielenterveyden ongelmien ehkäisemisestä ja hoidosta sekä mielenterveyspotilaiden ja omaisten asemasta.

Mielen kulttuuri. Kerrottu, koettu ja kuvitettu hulluus on ainejärjestö Corpuksen järjestämä mielenterveyspäivän seminaari, joka käsittelee mielenterveyttä ja sen häiriöitä kulttuurisista näkökulmista. Seminaari järjestetään Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäellä Historica-rakennuksen juhlasalissa H320 kello 9.15–16.00. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.