sunnuntai 4. joulukuuta 2016

4. luukku


Teksti: Ella Rantalainen


J o u l u l a h j a g a l l u p


On joulukuun neljäs päivä ja monia opiskelijoita odottaa iloinen summa pankkitilillä. On taas kuukausittaisen opintotuen aika. Rahaa riittänee siis taas ainakin hetkeksi, jos ei muuhun niin pakolliseen elämiseen, mutta joulu ja mahdolliset joululahjat alkavat jo muistutella itsestään. Mitä siis keksiä ystäville tai perheenjäsenille jouluna, kun pankkitilin saldo näyttää ei niin mairittelevalta? Naagan joulutonttu jalkautui kampukselle ja kyseli kanssaopiskelijoilta heidän vinkkejään edullisiin ja luoviin joululahjoihin.

Ville, solu- ja molekyylibiologia

”En ole hirveästi ehtinyt miettiä, mutta mielestäni hierontalahjakortti voisi olla kiva idea, joko itse annettuna tai ostettuna”.


Sanna, fysioterapian opettajankoulutus

”Mielestäni itsetehdyt joululahjat ovat hyvä idea, varsinkin pienille lapsille. Teen paljon käsitöitä, esim. leluja ja nukkeja. Teen joka vuosi joulukalenterin kummipojalleni.”


Antti, psykologia

”Meidän perheellä on joululahjalistat, joista lahjat hankitaan tarpeen mukaan. Olen myös tarjonnut lahjakorttina siivousapua, hierontaa ja koiranulkoilutusta, lähinnä huumorimielessä, mutta joskus sitä joutuu jopa jotain tekemäänkin.”


Pauliina, suomen kieli

”Perheessämme eikä kavereiden kesken ole tapana antaa joululahjoja ollenkaan, sillä kaikilla on jo kaikkea. Näin säästyy rahaa ja välttyy myös turhalta joulustressiltä.”


Elias, taloustiede

”Jos on rahat tiukalla, teen lahjat itse tai luon jotakin. Esimerkiksi kummipojalle tehtiin viime vuonna lastenlaululevy. Onneksi kaveri osasi laulaa.”


Laura, kulttuurituotanto

”Perinteinen hemmotteluhoito toimii aina, esimerkiksi käsi- tai kasvohoito. Itsetehdyt joululahjat ovat kivoja. Esimerkiksi itsetehtyjä kasvonaamioita voi antaa lahjaksi purkeissa.”



Kuten huomaatte, ei ole mitään syytä vaipua epätoivoon tai ryöstää lähipankkia. Itsetehdyt joululahjat ovat selkeästi suosiossa. Ne eivät pahemmin rasita kukkaroa, mutta niiden tekeminen huolella vaatii aikaa, joten aloita N-Y-T! Kannattanee toki muistaa, että mikäli et ole kulmien kirkkain kultakurkku tai sukkapuikkojen kapellimestari, lahjansaaja voi olla panoksestasi vähemmän innoissaan…

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti