maanantai 19. syyskuuta 2016

Syksyinen tervehdys!

Ilakointia syksyisellä Seminaarinmäellä lokakuussa 2014.


On taas syksy.

Itselleni syksy tulee joka vuosi jollain kummallisella tavalla yllätyksenä: yhtäkkiä sitä löytää itsensä kietomassa kaulahuivia tiukemmin ympärilleen ja katsomassa kaihoisasti kurkiaurojen perään. Ilmassa tuoksuvat ylikypsät omenat ja kostea maa, vaahterat punastelevat katujen kulmissa. Joka aamu aurinko nousee vaivalloisemmin, väsyneemmin – kaikki toistuu lohdullisen samanlaisena kuin aiempinakin vuosina.

Syksyisin myös Naaga palaa kesälomaltaan, ja jälleen kaivataan aktiivisia corpuslaisia osallistumaan Naagan tekemiseen.

Naagan ensimmäinen toimituskokous järjestetään lähitulevaisuudessa (lisää infoa tulossa lähiaikoina!) Ensimmäisessä toimituskokouksessa aloitetaan joulukalenterin ja Naagan keväällä ilmestyvän paperijulkaisun suunnittelu.

Kuitenkin Naagan nettisivuilla julkaistavaa materiaalia otetaan vastaan jo nyt.

Eli mikäli olet innokas runojen, novelleiden tai muunlaisten tarinoiden kirjoittaja, sarjakuvien piirtäjä, kuvataideharrastaja tai valokuvaaja, voit lähettää tuotoksiasi päätoimittajan sähköpostiosoitteeseen (hannamari.e.kilpelainen@student.jyu.fi).


Iloista syksynaikaa!


Hanna, päätoimittaja

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti