Kun joulupukki suukon sai
Mä olin ihan varma, että mä räjähtäisin siihen sohvalle märäksi läntiksi, kun joulupukki kysyi, kuka tahtoisi sen polvelle istumaan. No hitto vie että tahtoisinko. Sari sinne sitten kuitenkin meni, se on viisi ja uskoo vielä joulupukkiin, siis siihen, että tuo jätkä, joka meidän olohuoneessa istuu jakamassa äidin ja isän ostamia lahjoja, on oikeasti Korvatunturilta. Mulle taas on selvääkin selvempää, ettei se ole Korvatunturilta vaan ihan tuosta muutaman kilometrin päästä missä se porukoidensa luona joulua viettää, ja ettei se ole tullut tänne pororeellä vaan potkukelkalla. Satun myös tietämään, että sen nimi ei ole Joulupukki vaan Pete, ja että tuon valkoisen tekoparran alla on punertava parransänki.
”Menehän Jukkakin valokuvaan pukin ja Sarin kanssa”, isä kehotti ja mua vähän hävetti. Meinasin kieltäytyä, mutta Peten vetovoima oli sen verran suuri, että olihan mun loppujen lopuksi mentävä. Etäisesti kuvittelin näkeväni sen silmäkulmassa jonkun kipinän. Se oli kyllä todennäköisesti vaan mun ylivilkasta mielikuvitusta, koska tuon kipinän mä kuvittelin sen silmäkulmiin myös silloin kun mulla oli aikaa olla yksin suihkussa ja laittaa silmät kiinni ja kuvitella että Pete olis siellä myös.
Salamavalo räpsähti niin, että mun silmät meni kiinni, ja sitten mä palasin sohvalle ja Sari alkoi repiä pakettejaan auki. Iskä painosti muakin avaamaan yhden, ennen kuin pukki lähtee, ja mä valitsin sen joka näytti vähiten siltä, että siinä olisi mummon ostamat kalsarit, ja onnistuin sikäli, että siinä oli enon ostama taskulamppu. Ihan valtava. Piti sitten avata kaikista lahjoista just se fallossymboli, go Jukka.
”Saatapa Jukka pukki eteiseen”, äiti sanoi tavalla, joka antoi ymmärtää, että mun pitäisi ottaa sen kädestä vaivihkaa kaksikymppinen ja käydä lahjomassa sillä pukki tyytyväiseksi niin että se tulis keikalle enskin vuonna. Mun sydän tykytti, kun lähdin villasukissani hiihtelemään eteiseen päin, ja se taskulamppu melkein seurasi, mutta muistin sen sentään sohvalle heittää, ja smuuthistihan se siihen sohvan viereen lattialle rysähti ja Rekku sitä loikkasi haistelemaan.
Mentiin eteiseen, Pete ja mä, ja Pete huuteli hyviä joulunjatkoja ja muistutteli Sarille nauraen, että kannattaisi olla kiltti tyttö ensi vuonnakin. Siinä eteisessä tuli sitten hiljainen hetki, kun mä refleksinomaisesti suljin oven ja me jäätiin jumiin suht pieneen tilaan. Mietin, että mitä helvettiä se Pete tossa odottaa. Sitten välähti.
”Ai vittu”, murahdin ja ojensin nyrkissä ryttääntynyttä, ihan hikistä seteliä. Pete noukki sen ja virnisti siellä tekopartansa alla. Pitikö sen olla niin pirun kuuma. Mä kertoisin itselleni halpoja pukkivitsejä varmaan koko illan.
”No oliko riittävästi lahjoja?” Pete kysyi.
”No ei siinä kaikkea kyllä taida mitä mä halusin”, totesin rehellisesti.
”Ehkä sä et ollut tarpeeksi kiltti tänä vuonna.”
Vittu ku en osannu tulkita Peten ilmettä. Purin huultani enkä osannu sanoa mitään, mutta se jatkoi onneksi sitten.
”Mitä sää sit olisit toivonut?”
Jos tää oli joku kieroutunut peli niin kai tätä voi pelata kaksinpelinäkin. Joku joulun henki tai kaikki se suklaa hämärsi mun pään ja vastasin julkeammin kuin olin likaisimmissakaan haaveissani osannut suunnitella… tai ei nyt sentään, mutta melkein.
”Vieläkö pukki toimittaa lahjoja jos mä esitän lisätoivelistan?”
”Palveluksessanne”, totesi Pete ja tarttui mun solmioon. Mun silmät oli ehkä jotkut kämmenenkokoiset, enkä osannu muuta kuin astua lähemmäs.
”Elä luule että toi sun kiimanen katse olis jääny pukilta huomaamatta”, Pete kuiskasi ja nykäisi mun naaman omaansa vasten. No eihän siitä suudelmasta mitään tullut, kun sillä oli se tekoparta. Revin sen kaksin käsin jonnekin Peten leuan tienoille ja suutelin sitten täydellä raivolla suoraan suulle. Peten oikea parta raapi mun leukaa. Mä työnsin koko pukin seinää vasten ja purin sen huulta niin että se inahti.
Mä olin ihan hengästynyt, kun ei siinä oikein happea ehtinyt miettiä, mutta jännästi oli pakko ruveta tasoittamaan hengitystä, kun eteisen ovi kolahti. Äidin naama ehti käydä ovenraossa just jonkun millisekunnin verran, mutta riittävän kauan, että tajusin että se oli kyllä tajunnut mitä tapahtui. Hävetti niin että muutuin vielä punaisemmaksi kuin olin ollut. Mitä helvettiä äiti muka eteisestä tarttis tällaiseen aikaan? En taitais koskaan voida kysyä, kun en kehtais mennä takaisin sisälle.
Katsoin Peteä, ja se vaan nauroi.
”Joulupukin pitäis nyt kiiruhtaa. Pitää käydä kaikki maailman lapset yhdessä illassa”, se totesi.
Mä vain nyökkäsin ja jäin tuijottamaan jäljessä sulkeutuvaa ovea. Enkä osannu ajatella muuta kuin että vittu, ehdin tuomita joulupukin liian aikaisin, koska mä taisin sittenkin saada siltä tänä jouluna just mitä toivoinkin.
Mä olin ihan varma, että mä räjähtäisin siihen sohvalle märäksi läntiksi, kun joulupukki kysyi, kuka tahtoisi sen polvelle istumaan. No hitto vie että tahtoisinko. Sari sinne sitten kuitenkin meni, se on viisi ja uskoo vielä joulupukkiin, siis siihen, että tuo jätkä, joka meidän olohuoneessa istuu jakamassa äidin ja isän ostamia lahjoja, on oikeasti Korvatunturilta. Mulle taas on selvääkin selvempää, ettei se ole Korvatunturilta vaan ihan tuosta muutaman kilometrin päästä missä se porukoidensa luona joulua viettää, ja ettei se ole tullut tänne pororeellä vaan potkukelkalla. Satun myös tietämään, että sen nimi ei ole Joulupukki vaan Pete, ja että tuon valkoisen tekoparran alla on punertava parransänki.
”Menehän Jukkakin valokuvaan pukin ja Sarin kanssa”, isä kehotti ja mua vähän hävetti. Meinasin kieltäytyä, mutta Peten vetovoima oli sen verran suuri, että olihan mun loppujen lopuksi mentävä. Etäisesti kuvittelin näkeväni sen silmäkulmassa jonkun kipinän. Se oli kyllä todennäköisesti vaan mun ylivilkasta mielikuvitusta, koska tuon kipinän mä kuvittelin sen silmäkulmiin myös silloin kun mulla oli aikaa olla yksin suihkussa ja laittaa silmät kiinni ja kuvitella että Pete olis siellä myös.
Salamavalo räpsähti niin, että mun silmät meni kiinni, ja sitten mä palasin sohvalle ja Sari alkoi repiä pakettejaan auki. Iskä painosti muakin avaamaan yhden, ennen kuin pukki lähtee, ja mä valitsin sen joka näytti vähiten siltä, että siinä olisi mummon ostamat kalsarit, ja onnistuin sikäli, että siinä oli enon ostama taskulamppu. Ihan valtava. Piti sitten avata kaikista lahjoista just se fallossymboli, go Jukka.
”Saatapa Jukka pukki eteiseen”, äiti sanoi tavalla, joka antoi ymmärtää, että mun pitäisi ottaa sen kädestä vaivihkaa kaksikymppinen ja käydä lahjomassa sillä pukki tyytyväiseksi niin että se tulis keikalle enskin vuonna. Mun sydän tykytti, kun lähdin villasukissani hiihtelemään eteiseen päin, ja se taskulamppu melkein seurasi, mutta muistin sen sentään sohvalle heittää, ja smuuthistihan se siihen sohvan viereen lattialle rysähti ja Rekku sitä loikkasi haistelemaan.
Mentiin eteiseen, Pete ja mä, ja Pete huuteli hyviä joulunjatkoja ja muistutteli Sarille nauraen, että kannattaisi olla kiltti tyttö ensi vuonnakin. Siinä eteisessä tuli sitten hiljainen hetki, kun mä refleksinomaisesti suljin oven ja me jäätiin jumiin suht pieneen tilaan. Mietin, että mitä helvettiä se Pete tossa odottaa. Sitten välähti.
”Ai vittu”, murahdin ja ojensin nyrkissä ryttääntynyttä, ihan hikistä seteliä. Pete noukki sen ja virnisti siellä tekopartansa alla. Pitikö sen olla niin pirun kuuma. Mä kertoisin itselleni halpoja pukkivitsejä varmaan koko illan.
”No oliko riittävästi lahjoja?” Pete kysyi.
”No ei siinä kaikkea kyllä taida mitä mä halusin”, totesin rehellisesti.
”Ehkä sä et ollut tarpeeksi kiltti tänä vuonna.”
Vittu ku en osannu tulkita Peten ilmettä. Purin huultani enkä osannu sanoa mitään, mutta se jatkoi onneksi sitten.
”Mitä sää sit olisit toivonut?”
Jos tää oli joku kieroutunut peli niin kai tätä voi pelata kaksinpelinäkin. Joku joulun henki tai kaikki se suklaa hämärsi mun pään ja vastasin julkeammin kuin olin likaisimmissakaan haaveissani osannut suunnitella… tai ei nyt sentään, mutta melkein.
”Vieläkö pukki toimittaa lahjoja jos mä esitän lisätoivelistan?”
”Palveluksessanne”, totesi Pete ja tarttui mun solmioon. Mun silmät oli ehkä jotkut kämmenenkokoiset, enkä osannu muuta kuin astua lähemmäs.
”Elä luule että toi sun kiimanen katse olis jääny pukilta huomaamatta”, Pete kuiskasi ja nykäisi mun naaman omaansa vasten. No eihän siitä suudelmasta mitään tullut, kun sillä oli se tekoparta. Revin sen kaksin käsin jonnekin Peten leuan tienoille ja suutelin sitten täydellä raivolla suoraan suulle. Peten oikea parta raapi mun leukaa. Mä työnsin koko pukin seinää vasten ja purin sen huulta niin että se inahti.
Mä olin ihan hengästynyt, kun ei siinä oikein happea ehtinyt miettiä, mutta jännästi oli pakko ruveta tasoittamaan hengitystä, kun eteisen ovi kolahti. Äidin naama ehti käydä ovenraossa just jonkun millisekunnin verran, mutta riittävän kauan, että tajusin että se oli kyllä tajunnut mitä tapahtui. Hävetti niin että muutuin vielä punaisemmaksi kuin olin ollut. Mitä helvettiä äiti muka eteisestä tarttis tällaiseen aikaan? En taitais koskaan voida kysyä, kun en kehtais mennä takaisin sisälle.
Katsoin Peteä, ja se vaan nauroi.
”Joulupukin pitäis nyt kiiruhtaa. Pitää käydä kaikki maailman lapset yhdessä illassa”, se totesi.
Mä vain nyökkäsin ja jäin tuijottamaan jäljessä sulkeutuvaa ovea. Enkä osannu ajatella muuta kuin että vittu, ehdin tuomita joulupukin liian aikaisin, koska mä taisin sittenkin saada siltä tänä jouluna just mitä toivoinkin.
Tonttu Anonyymi
(Teksti on julkaistu myös muualla aiemmin.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti