tiistai 2. joulukuuta 2014

2. luukku


Parempi kalenteri-idea!

Kun oli aika toteuttaa lupaamani luukku Naagan joulukalenteriin, minulla oli mielessäni kaksi vaihtoehtoista ideaa. Toinen oli valokuva palaneesta, puoliksisyödystä piparista likaisella jalkakäytävällä. Toinen oli uudet sanat vanhaan kunnoon Enkeli taivaan -klassikkoon. Minulla oli jo melkein mietittynä jo kaksi ensimmäistä säettäkin: "Henkevä tuoppiin lausui näin: miks hämmennyitte läikähtäin?"

Jokin näissä vähän kyynisissä ideoissa ei kuitenkaan lähtenyt lentoon. Juttelin kämppikseni kanssa joulukalenteriongelmastani, ja sain kuulla kalenterista, jonka hän oli edeltäjä-kämppikseni kanssa viime vuonna toteuttanut. Minusta heidän ideansa oli paljon parempi kuin omat nokkeluuteni. Siksi päätinkin niiden sijasta jakaa kämppikseni Julian idean paremmasta joulukalenterista. Se menee näin:

Kirjoita paperilapuille 24 nimeä: ystäviä, perheenjäseniä, sukulaisia. Laita laput vaikkapa jouluiseen villapussiin. Tämä pussi on joulukalenterisi. Nosta joka päivä pussista yksi nimi, ja anna sinä päivänä hetki aikaasi lapun osoittamalle ihmiselle. Puhelinsoitto, joku pikku yllätys, kahvihetki, mitä tahansa keksitkin. Näin tulet joulun kunniaksi muistaneeksi sinulle tärkeitä ihmisiä.

Tämä kalenteri toteuttaa joulun henkeä: tuottaa hyvää mieltä itselle muistamalla muita. Se on toki myös vähän sentimentaalinen ja kliseinen, mutta sentimentaaliset kliseetkin ovat osa joulun henkeä. Joten tässäpä teille jouluisempi kalenteri-idea nokkeluuksien sijasta. Jouluna lällyily peittoaa kyynisyyden!


Maiju Laitanen


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti